Sivut

tiistai 7. tammikuuta 2014

Sadepäivä

Lapsilla on täällä vielä talviloma ensi tiistaihin asti. Tekemistä pitää siis keksiä moneksi päiväksi. Saastetaso on ollut pari päivää ihan siedettävä ja lapset ovat päässeet ulkoilemaan. Tänään oli kuitenkin sadepäivä, joten oltiin sisätiloissa. Aamulla nukuimme pitkään ja aloittelimme päivää rauhassa kotona. Puolenpäivän jälkeen päätimme lähteä läheiselle ostarille - Kerry Centeriin. Menimme taksilla, koska kuskimme oli viemässä Vesaa lentokentälle. Minulla on edessä reilun kahden viikon mittainen yh-jakso, Vesan ollessa työmatkoilla.

Ostarilla olin luvannut viedä lapset lelukauppaan ja ostaa jotain pientä. Valinnanvaikeus kuitenkin iski lapsiin - miten tämä ei yllätä...






Lopulta kuitenkin saimme ostettua pienet lelut ja ainakin hetken olin maailman paras äiti...;)

Leluostosten jälkeen kävimme lounaalla. Lapset halusivat pizzaa, minä söin parsakeittoa. 





Lounaan jälkeen kiertelimme vielä muutamassa vaatekaupassa alennusmyyntejä katsomassa. Ennen kotiinlähtöä olin luvannut vielä jätskit, joten jätskibaariin, mars!


Taksilla huristelimme takaisin kotiin.



Kotona jätin lapset leikkimään uusilla leluillaan, Connyn vahtiessa lapsia. Minä kävin salilla treenaamassa.

Illalla lapset katsoivat vielä Netflixistä Robin Hood -elokuvan, jonka muistan itsekin pienenä tyttönä katsoneen. Minä tein elokuvan aikana Kiinan läksyt huomista varten.



Emman mentyä nukkumaan herkuttelimme vielä Onnin kanssa jäätelöllä, koska olin niin luvannut.


Huomenna minulla on Kiinan opiskelua ja luvassa on mitä ilmeisimmin sadepäivä. Siispä taidammekin viettää päivän taas sisällä. Ehkäpä menemme klubitalollemme uimaan ja leikkimään. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti