Sivut

lauantai 3. toukokuuta 2014

What a Wonderful Day!

Päivä on ollut kaikin puolin mitä parhain. Tänään nukuimme pitkään, sanotaanko lähes klo 8:aan. Ja tällä kertaa jopa me vanhemmat jouduimme herättelemään lapsia :) Aamupalan jälkeen lähdimme kiertelemään kaupunkia.








Ajatuksena oli mennä katsomaan nähtävyyksiä korkealta, Victoria Peakilta, mutta junan jonotusaika 1,5 tuntia sai meidät perumaan tämän ajatuksen ja sen sijaan kuljimmekin kohti Hong Kong puistoa, jossa ihastelimme luontoa ja lintuja. Matkalla vähän näkymää kaupunkielämästä.









Kapuamme kohti puistoa.
































Puistosta löytyi myös lapsille tekemistä. 










Puistoilun jälkeen kävimme lounaalla.



Ja sitten lapsille luvattu lelukauppa ylläri.



Pienen shoppailukierroksen jälkeen lautalla takaisin hotelliin.







Ja tässä päivän ostokset, niin äidin kuin lastenkin.


Hotellille päästyämme lähdimme vielä uimaan lasten kanssa ja sitten olikin aika valmistautua Vesan ja minun yhteiseen iltaan. Lapsia hoiti 6 tunnin ajan Uusi-Seelantilainen lastenhoitaja. Me juhlimme Vesan kanssa jo etukäteen 12-vuotishääpäivämme.

Minulla lasissa osuvasti Shanghai Lady-drinkki ;)


Alkudrinkkien jälkeen menimme illalliselle Zuma -ravintolaan ja ruoka oli todella hyvää!







Ruokailun jälkeen kävimme vielä Lan Kwai Fongin baarikaduilla. 










Meksikolaisessa ravintolassa otimme oluet ja tequilat. Edellisestä tequilasta onkin yli 15 vuotta aikaa ja muistot eivät ole kovin hyviä...tämä yksi drinkki meni kuitenkin hyvin alas ;)



Vielä hotellin baarin kautta oli aika palata huoneeseen, jossa lapset olivat nukkumassa hoitajan valvovan silmän alla. Lapsilla oli ollut todella kiva ilta ja niin oli meilläkin.


What a Wonderful Day!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti