Sivut

perjantai 9. toukokuuta 2014

Kummit Shanghaissa

Torstaina saimme vieraaksemme Onnin ja Emman kummit Aten ja Jennin. Lapset ja myös me Vesan kanssa odotimme jo malttamattomina vieraita saapuviksi. Edessä on intensiiviset neljä päivää, sillä vieraat palaavat kotiin jo maanantaina. Siispä pitää olla tehokas tekemisten suhteen.

On mielenkiintoista aina nähdä ja kuulla mitä vieraat haluavat nähdä ja tehdä täällä Shanghaissa. Toiset haluavat kierrellä nähtävyyksiä katsellen ja toiset haluavat shoppailla. Atte ja Jenni halusivat shoppailla ja kukapa parempi kaveri siihen kuin minä ;)

Torstaina hain vieraat lentokentältä ja otin matkaevääksi Finrexiniä, sillä flunssa on nyt vahvasti päällä. Tylsää :(


Lentokentältä tulimme kotiin hetkeksi lepäämään. Lounaalle lähdimme Ritz Carltoniin ja myös Vesa ehti töiltään mukaamme. 







Alkuruoka Buffet




Jälkiruoka Buffet




Pääruoka piti tilata ruokalistalta. Tässä minun lounas.




Herkullista oli! Ritz Carltonista on myös huikeat näköalat, joita ihastelimme lounaamme yhteydessä.






Jenni kuvaa





Minä otan selfietä...



Lounaan jälkeen Vesa palasi töihin ja me suuntasimme Pu'an Lu:n lastenmarkkinoille. Ystävillämme on kotona pieni Lenni poika, joka on kummipoikamme sekä kesäkuussa syntyy heille toinen lapsi. Niinpä Pu'An Lu:n markkinat oli To Do -listalla ensimmäisenä. Ja ostettavaa löytyi vaikka kuinka ja paljon...siis ystäväni osti, en minä. Mutta toimin makutuomarina, tulkkina ja tinkaajana :)

Huom! Mikäli olet menossa lastenmarkkinoille, täällä ei ole tapana tingata paljoa. Muutaman rämpylän tai muutaman kympin voit hinnasta saada pois, muuten hinnat on aika fiksattuja. Aggressiivisempaa tinkausta on hyvä tehdä sitten feikkimarkkinoilla ja antiikkimarkkinoilla.





Illalla kotona Onni pelasi Aten kanssa Lego Star Wars -peliä.



Ja Emma teki Jennin kanssa käsikoruja.


Myöhemnin tilasimme kotiin Thaimaalaista ruokaa.


Perjantaina lähdimme aamupalan jälkeen ensimmäiseksi ostoksille Decathloniin, jossa vierähtikin tunti. Tämän jälkeen menimme kangasmarkkinoille katsomaan verhokankaita, joita ystävämme halusivat viedä ommeltaviksi Suomeen.







Ja mieluinen kangaskin löytyi.


Kangasmarkkinoiden jälkeen vieraat saivat hetken nukkua autossa, kun ajoimme lasten koululle. Onni ja Emma ylpeänä esittelivät kouluaan kummeille.


Perjantain illallinen nautittiin Lost Heaven -ravintolassa, jonne olemme vieneet lähes kaikki meillä käyneet vieraat. Ruoka on siellä vain niin hyvää. Ensin kävimme kuitenkin The Peninsula hotellissa drinkeillä.




Tunnustelemme Jennin masua vauvan potkiessa.





Ihanaa, kun lastemme kummit ja hyvät ystävät ovat täällä vieraanamme.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti