Sivut

lauantai 24. toukokuuta 2014

Happy Birthday to me!

Happy Birthday to me...jeeei, vietin eilen syntymäpäivääni. Kylläpä on taas vuosi kulunut nopeasti. Muistan viime vuoden syntymäpäiväni kuin eilisen ja nyt juhlittiinkin jo uutta ikää.

Sain juhlia syntymäpäivääni mitä parhaimmassa säässä ja mitä parhaimmassa seurassa, rakkaan ystäväni Mariannen kanssa. Syntymäpäiväni aamuna lähdin lasten koululle kevätnäytökseen. Päiväkotilapsien ja ekaluokkalaisten esityksissä seikkailtiin avaruudessa. Oli aivan ihania esityksiä. Koululta menin suoraan LuJiaBang Lu:lle hakemaan tilaamiani vaatteita. Kesäksi laitoin tilaukseen monta kesämekkoa. Mekoista vain yksi oli heti sopiva, muut jäivät vielä korjattaviksi. Kotiin tultuani menin heti pihallemme ja auringosta nauttimaan.



Olin ehtinyt maata auringossa vain hetken, kun autokuskimme David soitti minulle ja pyysi tulemaan etuovelle. Ajattelin, että olin unohtanut autoon jotain...mutta Davidilla olikin minulle syntymäpäiväyllätys - kakku!


Herkuttelimme Connyn kanssa kakulla ja menin takaisin ulos. Taisinpa jopa aurinkoon hetkeksi nukahtaakin. Conny haki lapset koulubussilta ja oli samalla käynyt ostamassa minulle kukkia!


Myös Emman parhaan kaverin Sabinan äiti antoi minulle aamulla pienen lahjan koululla.


Olin aivan häkeltynyt saamistani lahjoista. Muutaman tunnin auringossa makoilun jälkeen oli aika laittautua iltaa varten. Tiedossa oli illanvietto Mariannen kanssa, Vesan ollessa kaupungilla omassa porukassa Suomalaisten työkavereiden ja asiakkaiden kanssa.

Valmiina lähtöön.


Ensimmäiseksi menimme The Peninsula hotelliin muutamalle drinkille. Ihastelimme kauniita maisemia lämpimässä kesätuulessa. Näihin maisemiin ei vain koskaan kyllästy!







Drinkkien jälkeen menimme French Concessionin alueelle baareja kiertämään. Baarikadulla söimme illalliseksi vain pubiruokaa. Kumpikaan meistä ei ollut nyt oikein hienostoruokailu fiiliksellä.

Illan juoma oli Mojito ja drinkkejä tuli tilattua jokunen...mukaan eksyi myös muutama Cosmopolitan.



Illalla pääsimme myös tanssimaan. Meillä oli aivan huippukiva ilta, mutta niinhän meillä aina Mariannen kanssa on kivaa! Minun tulee vielä kova ikävä ystävää, joka elokuussa muuttaa takaisin Suomeen :(



Tänään lauantaina oli vihdoinkin aika avata myös Mariannelta saatu lahja, joka jäi eilen illalla autoomme.


Tämä taitaa olla ainakin minun ja Mariannen kohdalla totta...uskon, että moni muukin nainen on samaa mieltä :)


Ihana, ihana lahja!!



Mikä ihana syntymäpäivä, täynnä ihania yllätyksiä! Kiitos vielä kerran myös kaikille Facebookissa onnitelleille!

Ps. Ai montako vuotta täytin? 28... ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti