Sivut

maanantai 26. elokuuta 2013

Ikeaa kiinalaisittain

Olen käynyt täällä Kiinassa nyt neljä kertaa Ikeassa ja huomannut merkillisiä asioita täkäläisestä Ikea-kulttuurista. 

Täällä Ikeaan mennään oikeasti viettämään aikaa koko perheen voimin ja siellä voi hyvinkin kulua koko päivä. Lapset laitetetaan lapsiparkkiin ja sitten vanhemmat etsivät itselleen mukavan nojatuolin, sohvan, sängyn tai valloittavat mallihuoneen kokonaan itselleen. Siellä sitten oikeasti nukutaan, luetaan ja syödään omia eväitä. Huomautin näistä huomioistani Vesalle ja sanoin, että tästä on kirjoitettava blogiin. Kiva yhteensattuma oli, kun Vesa seuraavana päivänä näytti minulle löytämänsä artikkelin Financial Timesista, jossa käsiteltiin juuri tätä samaista huomiota. Voitte googlata koko artikkelin hakusanoilla Financial Times Ikea China. Kannattaa käydä lukaisemassa.

Nämä tekemäni havainnot ovat niin silmiinpistäviä, että halusin ne jakaa myös teidän kanssa. Yritin kuvata aitoja tilanteita niin paljon kuin pystyin. Jouduin vain aina vähän hämäämään kuvattavia, että kuvaan muka itseäni. 



Kuten ylläolevassa kuvassa näkyy, on ok käydä nojatuoliin nukkumaan ja ottaa vaikka halityyny. 

Eilisellä reissullani päätin "lavastaa" muutaman tilanteen. Nämä kuvat perustuvat nähtyihin tositilanteisiin.



Nojatuolissa on hyvä pitää vaikkapa lukuhetki.


Nälän yllättäessä kaivetaan omat eväät esiin vaikkapa malliolohuoneessa. Ja roskat, ne jätetään tietenkin pöydälle...




Ikeassa on myös kivoja makuuhuoneita ja olen nähnyt ihmisten ihan peiton alla pötköttelevän. Siispä minäkin hyppäsin vällyjen alle :)


Mikäli lapsia ei ole viety lapsiparkkiin, niin sitten suunnataan suoraan lastenosastolle. Sängyissä nukutaan päiväunet tai niissä muuten vain peuhataan. 



Lelut testataan jo kaupassa valmiiksi. 


Omien ostostemme lomassa kuvattiin nämä lavastuskuvat. Ja tiedättekö, kukaan ei katsonut meitä kieroon, kun kuvia räpsimme. Muista siis kun täällä Ikeassa nälkä ja väsy yllättää, on ihan ok heittäytyä pötköksi sohvalle ja kaivaa keksit kassista. Tätä ei ehkä kannata kokeilla siellä Suomessa. 

Ikean henkilökunnalta on täällä kysytty, joutuvatko he hätyyttelemään Ikeassa nukkuvia asiakkaita. Vastaus oli että ainoastaan silloin, kun kauppa on menossa kiinni! Muuten nukkujat saavat siis nukkua rauhassa.

Tällaista on meno Kiinan Ikeassa.

Haluan vielä lausua erityiskiitokset kuvausassistentti Mariannelle. Hauskin päivä Ikeassa varmaan ikinä :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti