Sivut

lauantai 24. elokuuta 2013

Viikon kohokohdat

Kiva viikko on takana. Uskomatonta, että olemme olleet Kiinassa vasta kolme viikkoa, tuntuu kuin olisimme olleet jo useamman kuukauden, niin paljon on tapahtunut jo vaikkapa kuluneen viikon aikana. 

MAANANTAI
Lapsilla alkoi ensimmäinen kokonainen viikko koulua ja Onnilla oli ensimmäisen kotiläksyn palautus. 


TIISTAI
Päivä oli pyhitetty vain minulle. Kts. Edellinen blogikirjoitukseni. Otin myös ensimmäisen näköpuhelun vanhemmilleni. Ihanaa oli jutella rakkaiden  ihmisten kanssa ja myös samalla nähdä heidät. Kyllä tämä yhteydenpito on tehty helpoksi nykyään :)

KESKIVIIKKO
Teemana oli kaksi toria päivässä. Kävin ystävieni Liisa-Marin ja Pian kanssa kangastorilla. Valtaisa paikka, vieri vieressä kangaskauppoja. Aluksi tuntui, että täällähän tulee hulluksi, mutta nopeasti sain kasattua ajatukset siitä mitä tarvitsen ja haluan ostaa. Jossain vaiheessa teetän varmaan jossakin torin putiikeista koristetyynyjä ja lakanoita. Vielä en ostanut kuin Emmalle pari tyynyä. Odotan, että muuttokuorma tulee ensin ja katson sitten mitä hankitaan. Nämä söpöläiset kuitenkin löysin Emman huoneeseen.


Kangastorilta ajettiin kukkatorille. Mieletön paikka tämäkin. Aivan ihania kukkia, kukkaruukkuja ja sisustustavaroita. Olisin voinut ostaa vaikka ja mitä, mutta jälleen ajattelin odottaa sitä muuttokuorman tuloa. Ostin kuitenkin kauniin kukka-asetelman. Tämä löysi paikkansa lattialta, kun kaikilla kolmella pöydällämme on jo kukkia...


TORSTAI
Minuun otti yhteyttä n. viikko sitten eräs Shanghaissa asuva suomalainen nainen. Hän oli lukenut blogiani ja huomasi, että asumme hyvin lähellä toisiamme, vain muutama kortteli on välissä. Muutamien viestien jälkeen päätimme tavata ja sovimme lounastreffit. Meillä oli aivan mahtava tapaaminen. Juttua molemmilla riitti ja riitti. Kaksi papupataa yhdessä, joten voi vain kuvitella sitä "kälätyksen" määrää ;) No ehdittiin me siinä kälätyksen  lomassa vielä vähän shoppaillakin. Kiitos Marianne mekkovinkistä, on kiva! Maanantaina jatketaan shoppailua ja jutustelua sitten Ikean reissulla (jep, mun neljäs kerta Ikeassa täällä!!)


PERJANTAI
Residence viisumin saanti etenee ja myös mitä ilmeisimmin, tavaramme ovat saapuneet Kiinaan! Jihuu!! Mutta, tavaroita ei saada, ennenkuin on se viisumi, joten vielä jokunen viikko odotellaan. Lapsilla sujuu myös koulussa hienosti. Onnilla on neljä ystävää omalla luokalla ja rinnakkaisluokalla suomalainen kaveri. Niin ja myös tytöt ovat huomanneet Onnin ja käyneet kutittelemassa häntä. Onni totesi itsekin, että luokalla on kivoja tyttöjä ja saattaapa jopa rakastua. Liikuttavaa :) Englanninkielisiä sanoja on jo opittu ja Emman kanssa leikkiessä käytetään jo englantia. Emma myös toistelee oppimiaan kiinan kielen sanoja. 

LAUANTAI
Onnilla oli treffit uuden suomalaisen ystävänsä kanssa. Koko viikko odotettiin lauantaita ja voi sitä riemun määrää, kun vihdoinkin päivä koitti. Onni totesi vielä illalla, kuinka nämä treffit olivat koko päivän ja viikon paras juttu. 

SUNNUNTAI
Brunssi ja pyörä. Kävimme brunssilla meitä lähellä olevassa Marriott hotellissa. Shampanjaan on hyvä lopettaa tämä viikko. 



Paluumatkalla käväistiin ostamassa mulle pyörä. Sillä pääsen nyt huristelemaan lähialueille. 


Siinäpä ne minun viikon kohokohdat. Päivät ovat toimintaa aamusta iltaan, joten aika ei ole käynyt kyllä pitkäksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti