Shoppailua

Mikä auttaa tilanteeseen kuin tilanteeseen? Shoppailu. No, minulla ei nyt ollut tarvetta varsinaiseen shoppailuterapiaan, mutta nyt oli asiaa kaupoille. Olen niin tiiviisti ollut kiinni muissa asioissa kuten opiskelussa ja Pilateksessa, että oli tarvetta lähteä taas kaupoille.

Shoppailun aloitin perjantaina Ikeasta. Piti käydä ostamassa säilytyslaatikoita ja katsomassa olisiko glögiä jo tullut. Ei ollut. Sain kuitenkin säilytyslaatikoita ja noh, vähän muutakin...Pitänee yrittää glögin ostoa taas parin viikon päästä. Mutta Ikeaan oli tullut jo joulu! Tuli ikävä Suomeen ja joulun valmistelua, mutta vain hetkeksi. Emme tänäkään jouluna tule Suomeen emmekä vietä sitä Shanghaissa, joten en sen kummemmin meille joulua kotiin laita, vaikka suuri joulun ystävä olenkin. Niinpä Ikeassa ikävä Suomeen kaikkosi sitä mukaa, kun kävelin jouluosaston läpi kohti kassoja.

Tässä ostokseni. Säilytyslaatikot on ja vähän muutakin. Maassa oleva sininen kassi on täynnä keksejä ja mustikkamehua, josta lapset tykkäävät.

Lauantaina lähdimme Emman kanssa kaksistaan kaupungille. Ostoslistalla oli Onnille synttäritarvikkeita, Emmalle sukkahousuja ja saappaat ja Onnille housuja. Aloitimme shoppailukierroksen lastenmarkkinoilta, josta lähdin etsimään Onnin synttäreille kaverilahjoja sekä Onnille vedettävää matkareppua. Emma päätti myös täydentää tarravarastoaan ja lisäksi löysimme hänen syntymäpäivilleen (jotka ovat helmikuussa) Frozen -aiheisia koristeita...En tiedä miten Suomessa, mutta täällä Shanghaissa Frozen on iso juttu ja suosittu tyttöjen keskuudessa.

Valinnan vaikeutta...

Ja sitten, minä bongasin kaiken krääsän alta tällaisen penaalin. Ei voi olla totta! Hyppäsin heti omaan lapsuuteen, jolloin nämä magneettipenaalit olivat suosittuja. Sittemmin en ole enää niitä nähnyt, kunnes täällä. Esittelin penaalia Emmalle innoissani ja myös Emma innostui tästä. Ostimme penaalin Emmalle.

Lastenmarkkinoiden jälkeen olimme nälkäisiä ja menimme West Nanjing roadille ja siellä ensimmäiseksi lounaalle Wagas -ravintolaan. Emmalla ruokana kurpitsakeittoa ja minulla kanasalaattia. 

Lounaan jälkeen shoppailukierros aloitettiin Zarasta. Emmalle etsittiin sieltä saappaita ja ne löydettiinkin. Lisäksi Emmalle löytyi pari villapaitaa ja tällainen hattu. Tämä oli niin makee, että oli pakko ostaa.

Zaran jälkeen menimme Uniqlohon, josta ostettiin lapsille uudet takit. Vanhat takit olivat sittenkin liian pienet. Tämän jälkeen matka jatkui H&M:lle, josta ostimme Emmalle sukkahousuja ja pyörähdimme myös Home -puolella. Joulu oli jo täälläkin.

Poikkesimme myös Gapilla, mutta siellä ei ollut mitään meille sopivaa. Tässä vaiheessa meillä molemmilla alkoi olla jo kisaväsymystä ja päätimme käydä vielä yhdessä kaupassa, Old Navyssä. Ja sieltä löytyikin sitten kaikenlaista kivaa... äidille. Syksyn tullen hankin nyt villapaitoja ja lämpimiä kotivaatteita (kun päivät kuitenkin pääasiassa kotona vietän opiskellen) ja eihän sitä tietenkään malttanut urheiluosastollakaan olla käymättä. Vaikka treenaamaan en nyt pääsekään niin ainahan sitä voi pari urheilupaitaa silti ostaa, kun nyt kerran kivoja löytyi.

Emma löysi hauskat tossut 

 Ja tässä sitten päivän ostossaldo.

Onnille takki ja reppu

Emmalle kengät, hattuja sormikkaat, takki, villapaidat, sukkahousuja

Tarroja, synttäritarvikkeita 

Minulle paitoja, sukkia, hanskat, treenipaitoja

Päivä oli viileä ja sateinen ja kaupungilla kävelyn jälkeen olikin kiva käpertyä Emman kanssa kotisohvalle halimaan. 

Myöhemmin illalla jaksoimme vieläkin ihastella Emman uutta penaalia. Onko kenelläkään muulla muistoja tällaisista penaaleista? Taisi olla enemmän tyttöjen juttuja, koska Vesalla ei kuulemma tällaista ollut.

Sunnuntaina shoppailu senkun jatkui. Täällä ei vietetty isänpäivää sunnuntaina, mutta me kyllä muistimme, että päivä on isänpäivä Suomessa, joten iskää kyllä onnittelimme ja soitimme myös Suomeen niin ukille kuin papallekkin. Valitettavasti nettiyhteys oli eilen niin huono, että skype eikä Facetime toiminut ja siispä soitimme ihan perinteiset puhelut. 

Niin, mutta ne meidän shoppailut. Sunnuntaina oli Vesan vuoro shoppailla, olihan sentään isänpäivä :) Menimme ensimmäistä kertaa Grand Gateway ostarille, ja täytyypä kyllä sanoa, että tämä ostari on tosi kiva. Ostarilla on paljon kauppoja, joihin ei meillä Matti Meikäläisillä ole paljon asiaa, mutta onneksi mukaan on ujutettu myös mm. Zara, Uniqlo, Massimo Dutti. Niin ja tietenkin tämä Nespresson myymälä, jonne siis ensimmäiseksi suuntasimme. Vesalla on Nespresson kahvinkeitin ja hän tarvitsi nyt lisää kahvia ja täältähän sitä saa.

Kun kahvit oli haettu mentiin urheilukauppaan, josta Vesa osti itselleen treenivaatteita. Vesan katsellessa vaatteita lapsilla oli kivi-paperi-sakset-leikki menossa.

Ja lopuksi käytiin vielä ostamassa Vesalle uudet kengät, Onitsuka Tigerit. Lounaan söimme jälleen Din Tai Fungissa. Lapsia ei tarvitse kauheasti houkutella Dumplingseja syömään.

Ja sitten se päivän kohokohta eli kävimme katsomassa meille uutta toimistohuoneen tuolia. Vesa haluaisi nahkaisen ja vanhan näköisen tuolin, jollaisia olemme täälläkin katselleet. Ne eivät kuitenkaan ole aivan sellaisia millaisesta Vesa on haaveillut, joten päädymme nyt ostamaan ihan tavallisen toimistotuolin. Ostetaan se nahkatuoli sitten kun sopiva löydetään. Kävimme katsomassa tuolia Studio FH:ssa. Katsomamme tuoli on merkiltään Kokuyo ja siinä on myös selkätuki (jota tarvitsen nyt todella paljon), vietänhän opiskeluiden puolesta toimistohuoneessa päivät pitkät. Emme kuitenkaan tilanneet tuolia vielä, koska kotimatkalla pysähdyimme katsomaan yhtä toista tuolia. Se ei kuitenkaan ollut yhtä hyvä, joten nyt pitää tällä viikolla käydä tilaamassa Studio FH:n tuoli.

Siinäpä se oli, meidän kolmen päivän shoppailut, jokaiselle jotain!

Minulla on nyt edessä kiireinen viikko opiskeluiden ja synttärijärjestelyiden kanssa, joten katsotaan ehdinkö viikolla kirjoitella lisää.

Mukavaa viikkoa kaikille!

Marraskuu

Marraskuu, tuo monien inhoama kuukausi! Päivät ovat harmaita ja lyhyitä, sataa ja myrskyää ja monesti marraskuussa sataa myös Suomessa ensilumi. Auton ikkunat ovat jäässä ja talvitakit pitää kaivaa taas esille. Eilen mekin kaivoimme talvitakit laatikoista, mutta vain kokeillaksemme ovatko ne lapsille sopivia, sillä vielä täällä ei ole niin kylmä että niitä tarvitsisi. Talvitakit olivat vielä sopivia, joten niitä ei tarvitse uusia. Mutta kouluhousujen ja farkkujen suhteen tilanne onkin toinen ja tiedossa on siis lastenvaateshoppailua (ehkäpä ensi lauantaina). Tiesittekö muuten, että marraskuun suomenkielinen nimi viittaa siihen, että Etelä-Suomessa maa on silloin usein yöpakkasten vuoksi roudassa ja minkä vuoksi useimmat ruohovartiset kasvit kuolevat eli tulevat martaiksi. No, minä en tiennyt, mutta Wikipedia tämän tiesi kertoa :)

Minulle marraskuu on kaiken kaikkiaan iloinen kuukausi. Silloin on rakkaan Onni-poikani syntymäpäivä. Tänä vuonna Onni täyttää 8 vuotta ja syntymäpäivää vietetään tässä meidän vieressä olevalla CrossFit-salilla. Sali muuttuu muutaman tunnin ajaksi lasten temppuradaksi, jossa lapset saavat turvallisesti hyppiä, leikkiä ja temppuilla. 8-vuotiailla pojilla on jo sen verran vauhtia, että päätin pitää synttärit nyt muualla kuin meillä kotona. Lisäksi en halua, että lapset vain tuijottavat syntymäpäivillä elokuvia tai pelejä ja mussuttavat suut täynnä herkkuja. Niinpä valitsimme aktiiviset syntymäpäiväjuhlat, jossa lapset saavat liikkua ja leikkiä ohjatussa ympäristössä. Mietimme Onnin kanssa teemaa syntymäpäiville ja kaikista mahdollisista vaihtoehdoista Onni valitsi Turtlesit. Mietin, että onkohan se 8-vuotiaille hieman liian lapsellinen, mutta Onni tykkää niistä ja lapsihan hän on vielä. Hehän myös kuulemma kiipeilevät ja hyppivät paikoista toiseen. Selvä homma, oli siis aika alkaa tekemään kutsuja ja laatimaan vieraslistaa, sillä juhliin voidaan kutsua vain maksimissaan 12 lasta. Ensimmäiseksi surffailin netissä etsien kutsuja, joita voisin hyödyntää Onnin kutsussa. Mutta, koska meillä on kotona vain mustavalko printteri, ajattelin, että kutsuista voisi tulla aika tylsiä. Niinpä lähdimme viime lauantaina Emman kanssa askartelumarkkinoille Fuzhou Lu:lle. Minä en ole askartelijatyyppi sitten yhtään, joten tuntui oudolta lähteä ostamaan askartelutarvikkeita, kun en oikeastaan edes tiennyt mitä ostaa.

Askartelumarkkinat ovat kyllä hyvä paikka sellaisille, joka tykkää maalaamisesta, askartelusta ym. Kyllähän sieltä löytää vaikka ja mitä ja erittäin halpaan hintaan. Kerroksia on neljä. Ensimmäisessä kerroksessa on enemmän toimistotarvikkeita, toisessa kerroksessa on kirjakauppa (taisi olla vain kiinankielisiä kirjoja, mutta markkinoita vastapäätä on kirjakauppa mistä saa myös englanninkielisiä kirjoja, laitan osoitteen osoitelistaani), mutta seuraavat kaksi kerrosta ovatkin pelkkää askartelumateriaalia tai sanotaanko taiteilijamateriaalia, sillä enimmäkseen täältä löytää maalaustarvikkeita. Meininki on sama kuin missä tahansa muillakin täällä olevilla markkinoilla. Paljon pieniä liikkeitä, joissa kaikissa myydään enempi ja vähempi samaa tavaraa. Ja kuten sanottu, meillä oli nyt ostoslistalla materiaalia Onnin synttärikutsuihin ja koristeisiin sekä ostaa Emmalle vesivärejä. Meidän pieni taiteilija (taitaa olla tullut mummiinsa eli minun äitiini) tykkää piirtämisestä ja maalaamisesta.

Liikkeitä toisensa perään...

Markkinoilla minulle tuli välillä hyvinkin tuskainen olo, kun hienot askarteluideat eivät vain pomppaa päähäni. Oli vaikea ajatella mitä tarvitsisi tai mitä mistäkin materiaalista voisi tehdä. Tällaisia ostoksia lopulta tarttui meidän mukaan!

Sitten ei muuta kuin kortteja askartelemaan. Unohdin ostaa tuubiliimaa, jota olisin tarvinnut ehdottomasti silmien liimaamiseen ja koska tietenkin jätin korttien teon viime tinkaan eli sunnuntai-iltaan, piti käyttää sitä liimaa mitä oli...eli pikaliimaa. Liimasin siinä samalla sitten vähän käsiänikin ja voin sanoa, että pikaliima ei käsistä ja kynsistä ihan heti lähde pois, aaaaargggg!!!!

Valmista tuli! Ei nyt ehkä maailman hienoimpia kortteja, mutta Onni tykkäsi ja ajavathan nämä asiansa. Nyt sitten jäädään odottamaan synttäreitä. Tai oikeastaan järjestettäväähän on vielä vaikka kuinka paljon. Pitää miettiä koristelu juhliin, tarjottavat ruoat, lahjapussit kavereille...Ja juuri niitä lahjapusseja ajatellen me lähdemmekin nyt lauantaina Emman kanssa vähän lisäshoppailemaan. Katsotaan mitä löydetään...Kun Emma on mukana voi mukaan tarttua mitä tahansa, mutta yritetään keskittyä nyt kuitenkin Onniin ja siihen mitä pojat haluavat :)

Marraskuu on siis meille juhlakuukausi. Tänä vuonna marraskuu pitää minulla myös sisällään tiivistä opiskelua. Minulla on yksi tentti joulukuussa ja siihen luen nyt sen minkä kerkiän ja olenkin pyrkinyt minimoimaan kaikki muut menot viikoilta, että voin hyödyntää päivät lukemiseen. Tehokasta lukuaikaa päivästä riippuen on n. 3-5 tuntia. Kun lapset tulevat koulusta kotiin, lukeminen loppuu siihen. Pidän opiskelusta todella paljon ja olen täysin hurahtanut laskentatoimen opiskeluihin...entinen työ ja työpaikka eivät selkeästikään jätä minua rauhaan ;) Äsken kävin jopa katsomassa lisäkursseja, joita voisin Avoimessa Yliopistossa tehdä! Mutta jäitä hattuun nyt Milla, minulla on vielä vanhoja opiskeluita suorittamatta iso kasa ja vasta ne tehtyäni voin alkaa suunnitella uusia kursseja. Mutta kivahan se on suunnitella ja haaveilla.

Työntouhussa...

Opiskelun ohella olen pyrkinyt ja pyrin liikkumaan sen minkä saan ja pystyn. Ennen aamuisin CrossFit-treeneistä saatu endorfiinilataus täytyy pyrkiä saamaan edes jollain tavalla, jotta päivän voisi hyvin käynnistää. Marraskuu alkoi täällä Shanghaissa hyvin kauniina ja muutamien päivien ajan sain nauttia aamukävelyistäni pirteässä (aamuisin oli noin +11 astetta) ja aurinkoisessa syyssäässä. Puista irtoavat jo lehdet ja kadunlakaisijoilla (tämän tekevät siis ihmiset, eivät koneet) on täysi työ putsata katuja putoavien lehtien tieltä.

Eräänä päivänä poimin kävelylenkilläni tällaisen jättilehden.

Tulitikkuaski näyttää kovin pieneltä lehteen verrattuna...

Tai minun käteni...

Olen syksyihminen ja syksy on mielestäni ihanaa aikaa, mutta täällä syksy ja talvi tarkoittavat myös valitettavasti saasteita ja tänä aamuna siitä saatiinkin jo esimakua. Buu!!! Ei siis mitään asiaa ulos kävelemään.

Niinpä tänään oli hyvä syy kahvitella ystävien kanssa. Ruotsalainen ystäväni Linda asuu samalla asuinalueella kuin minä ja Amerikkalainen Brendakin ihan tuossa viereisellä asuinalueella. Kivaa, kun ystäviä on näin lähellä, aivan kuin kotona Suomessakin! Tytöt ovat treenikavereitani ja oli kiva nähdä heitä myös salin ulkopuolella. Mikään ei voita kunnon kälätystä tyttöjen kesken ja itseleivottuja pullia!

Linda toi minulle Suomesta muutaman lehden pari viikkoa sitten, joten vein hänelle vastalahjaksi suomalaista suklaata ja lakuja hänen pojalleen. Vesa käväisee taas kuun lopulla Suomessa ja tuo sieltä täydennystä herkkujen suhteen, joten raaskin lahjoittaa yhden suklaalevyn...

Nam, Linda oli leiponut herkullisia pullia!

Minä ja tytöt!

Kun nyt tätä blogia lopettelen, voin ilokseni todeta, että saastetaso on tällä hetkellä 196. Hyvä, alaspäin taas mennään, mutta veikkaanpa, että lukemat nyt sahaa iltaa kohden edestakaisin.

Ps. Tänään on rakkaan mummini 89-vuotis syntymäpäivä! Vaikka mummini ei tätä blogia luekaan, niin silti haluan sanoa: Hyvää syntymäpäivää mummi, kukkalähetys on tänään toivottavasti löytänyt tiensä luoksesi!

Muutosten edessä

Huh, en tiedä oikein mistä aloittaisin...

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet minulle henkisesti hyvin raskasta aikaa. On itketty, kiukuteltu, mökötetty! Muutama viikko sitten tai oikeastaan jo kuukausi sitten loukkasin selkäni CrossFit -treeneissä. Selkä parani, tai niin ainakin luulin, ja palasin treeneihin. Hammasta purren ja pientä kipua silti tuntien jatkoin treenaamista, kunnes pari viikkoa sitten selkä sanoi KAPUT! Treenitaukokaan ei enää auttanut, vaan nyt oli tosi kyseessä. Oli aika hakea apua, jota Vesa on minua patistanut tekemään jo monen monta vuotta, mutta jota en ole jääräpäänä ottanut kuuleviin korviini. CrossFit -salin yhteydessä on myös fysioterapeutin vastaanotto, jonne minulla oli varattuna aika viime torstaina. Tapaamisen seurauksena fysioteraupeutti suositteli ja suorastaan vaati, että nyt pidetään tauko treeneistä ja tarkoitan siis KAIKISTA treeneistä (juokseminen, cycling, Crossfit). Itku oli herkässä, kun kuuntelin mitä fysioterapeutti sanoi ja ääni vapisten, itkua pidätellen uskalsin lopulta kysyä: "Voinko enää ikinä harrastaa CrossFittiä?". Vastaus oli onneksi, että voin, mutta kuntoutuksen jälkeen.

Missä siis vika? Ongelma ei ole niinkään siinä, että olisin harrastanut CrossFittiä tai treenannut liian kovaa (ehkä kuitenkin välillä liian suurilla painoilla suhteessa kykyyn hallita liikettä niin, että sen tekisi oikein) vaan ongelma juontaa juurensa jo pidemmälle. Syitä on monia...ehkä aikoinaan harrastamani baletti, kaksi lähekkäin ollutta synnytystä ja myöskin oma väliinpitämättömyys omaan kehonhallintaan. Ja juuri tuo kehonhallinta onkin nyt se mitä minä alan työstämään tällä kuntousjaksolla. Näin ollen treenikengät on nyt toistaiseksi laitettu naulakkoon.

Hikiset ja rankat Crossfit -treenit ovat näin ollen vaihtuneet kävelylenkkeihin ja kahdesti viikossa oleviin yksityisiin Pilates -tunteihin, jossa harjoitellaan nimenomaan tuota keskivartalon hallintaa ja oikein hengittämistä. Olin viime perjantaina ensimmäisellä Pilates -tunnilla, jossa oli muitakin treenaajia. Itkuhan se pääsi treeneissä, kun samalla kuunteli alakerran CrossFit -treenin ääniä ja huomasi, että en pystykään tai saa tehdä juuri mitään. Minun pitää nyt opetella siis ensin hengittämään ja seisomaan oikein. Voin kuulkaa sanoa, että ei ole helppoa. Treenaamisessa oikein hengittäminen ja kehonhallinta on kaiken a ja o ja minulla ongelma on juuri näissä. Olen myös joutunut opetella seisomaan ja makaamaan oikein. Tuntuu hassulta tehdä jotain niin itsestään selvää ja silti on huomannut sen eron entisen ja uuden tavan välillä. Minähän olen tehnyt kaiken aivan väärin! Nyt sitten ollaan näiden asioiden äärellä ja hissukselleen treenataan. Treenikengät ovat vaihtuneet sukkiin.

Jos kuntoutuminen ja uuden oppiminen sujuu suunnitellusti, alkavat minulla Pilateksen lisäksi kerran viikossa olevat yksityiset Crossfit -tunnit ja myöhemmin parin kuukauden päästä olen toivottavasti siinä kunnossa, että voin taas osallistua ryhmätunneille.

En pysty sanoinkuvaamaan sitä myllerrystä, jota päässäni ole itseni kanssa käynyt. Viime viikolla meni vain päiviä itkien ja pohtien, että mitäs nyt. Nyt ajatukset alkavat pikkuhiljaa hahmottumaan, vaikka en vieläkään voi sanoa olevani asian kanssa sinut. Tällaiselle himoliikkujalle treenitauko on kuin isku päin kasvoja. Ja oikeastihan minulle ei tule treenitaukoa, vaan treenaan nyt muita asioita, tärkeämpiä asioita urheilun kannalta. Kuten täällä Shanghaissa oleva ystäväni Heidi totesi: Pilates on treeniä kanssa, pitää vain ymmärtää kehonhuoltotreeni treeninä, vaikkei se sitä himourheilijalle olekaan. Juurikin näinhän se pitäisi ajatella. Olen aina rakastanut urheilua, jossa on nopea tempo ja, jossa treenataan hiki otsalla, verenmaku suussa. Voitte uskoa, että Pilates ja kävely eivät anna tällä hetkellä samanalaista nautintoa, kuin mitä olen saanut aikaisemmista treeneistäni. Tiedän kuitenkin, että tämä kuntoutusjakso on erittäin tärkeä asia ja minulle suorastaan pakollinen, jos meinaan urheilua vielä jatkaa. Niinpä olen päättänyt selviytyä tästä voittajana ja panostan tähän täysillä. Haluan treenata oikein ja vielä monta vuotta!

Oikeastaan olen helpottunut, että tämä tapahtui nyt ja täällä Shanghaissa. Ensinnäkin nyt jos koska, minulla on aikaa hoitaa itseni kuntoon. Miten tämän asian kanssa olisi käynyt Suomessa työn ja kodinhoidon kanssa. Ensin pitkä työpäivä kiireisessä ympäristössä, istut huonoissa asennoissa eikä takuulla pääse välillä makaamaan, kun selkä niin vaatii. Kotiin tultua olisi ollut lastenhoitoa, harrastukset, siivous, pyykit...ja sitten illalla väsyneenä olisi ollut aikaa tehdä omia asioita. Nyt minulla on aikaa päivisin käydä Pilateksessa, teen harjoituksia pitkin päivää, kun siltä tuntuu ja opiskelukin sujuu välillä lattialla maaten...

Lisäksi minulla on aivan mahtava tiimi taustalla. Fysioterapeutti, Crossfit -ohjaajani sekä Pilates -ohjaaja tekevät kaikki yhteistyötä sen eteen, että kuntoudun ja voin jatkaa harjoittelua. Unohtamatta tietenkään Vesaa, joka on järjen äänellä auttanut minua silloin, kun minä tunteiden vallassa olen hypinyt pitkin seiniä ja itkeä vollottanut minkä kerkiän. Itkemällä asiat eivät parane, mutta tällaisena tunnehöpsönä ihmisenä koen, että se kyllä auttaa. Ja mikä parasta, minulla on aivan mahtavat ystävät Linda ja Brenda, jotka ovat jakseneet kysellä kuulumisiani joka päivä ja jaksaneet kuunnella valitustani, itkujani, surkutteluani ja oikeastaan mitä vain sydämelläni on ollut. Ilman heitä kaikkia, tämä olisi paljon paljon vaikeampaa! Joten minullahan on asiat oikeasti hyvin, vai kuinka? Eihän tämä ole nyt maailman vakavin asia, eikä tämä kestä edes kauaa, mutta silti suren asiaa edelleen ja mietin sitä päivittäin. Mutta kuulkaa, voi sitä ilon ja onnen päivää, kun treenit alkavat taas kulkea tai sanotaanko, kun aloitan treenamisen oikeasti ja OIKEIN! 

Eilen katsoimme Vesan kanssa netistä Elastisen päivän Vain Elämää -ohjelmasta. Ohjelman mukaanaan tuoman hyvän ja positiivisen energian turvin sekä Elastisen sanoin päätän blogini tänään tähän:   

Mikään ei muutu jossei mitään haluu muuttaa