Tiesittekö, että Halloween on lähtöisin oikeasti Englannista, Skotlannista ja Irlannista? Yhdysvaltoihin juhlan aikoinaan veivät sinne muuttaneet siirtolaiset ja siitä se on pikkuhiljaa muokkautunut muotoonsa, jolla me sen nyt tunnemme. Halloween on amerikkalaisille joulun jälkeen suosituin juhla!
Alunperin Halloween pohjautuu kelttiläisten kulttuurien syksyllä vietettyyn sadonkorjun juhlaan. Kun syksyllä maa kuihtui ja kuoli uskottiin, että henget saattoivat yrittää houkutella ihmisiä tuonpuoleiseen, koska siellä maa olisi vihreämpää. Halloween (alunperin All Hallows Eve "kaikkien pyhien aatto") oli ennenkaikkea pakanallinen juhla, johon kristinuskon levitessä pyrittiin sulauttamaan kristittyjä tapoja. Katolinen ja ortodoksinen kirkko vastustavat edelleen juhlaa pakanallisena.
Halloweenin kuuluvat olennaisena osana erilaiset koristeet, joista kurpitsalyhdystä on aikojen saatossa muodostunut Halloweenin tärkein tunnus. Irvistävä kurpitsa, tunnetaan myös nimellä Jack O'Lantern on saanut nimensä Jack -nimiseltä juopolta, joka kiristi pirulta lupauksen, ettei hänen sielunsa joutuisi helvettiin. Jackia ei kuitenkaan hyväksytty taivaaseenkaan. Piru heitti Jackille helvetistä hiilen, jonka mies säilöi lyhdyksi evääksi ottamansa nauriin sisään. Siitä lähtien Jackin sielu on etsinyt itselleen sopivaa lepopaikkaa pienen lyhdyn valossa. Yhdysvalloissa nauris on vaihtunut kurpitsaan. Kurpitsalyhtyjen lisäksi halloweeniin kuuluvat mm. vainajat, aaveet, vampyyrit, noidat ja mustat kissat.
Meillä tänä vuonna lapset lähtivät yksin karkki vai kepponen (Trick or treat) -vaellukselle asuinalueellamme. Tämä ovelta ovelle perinne on myös peräisin Irlannista ja Skotlannista, jossa alkujaan lapset ja köyhät ihmiset lauloivat ja rukoilivat kuolleiden muistoksi saadakseen palkinnoksi herkkuja. Myöhemmin mukaan tulivat naamiaisasut ja lyhdyt ja ovelta ovelle kiertäjät sanoivat talon isännille "Trick or Treat" ja saivat vastalahjaksi herkkuja, hedelmiä ja rahaa. Mikäli palkintoa ei tullut, saatettiin talon asukkaille tehdä kepposia.
Halloween on nykyään mielestäni ennenkaikkea kaupallinen juhla, mutta toisaalta onko sillä niin väliä? Kuinka moni oikeasti juhlii pääsiäistä Jeesuksen ylösnousemuksen juhlana tai joulua Jeesuksen syntymäpäivänä? Kaupallisia juhlia ovat nämäkin ja mielestäni siinä ei ole mitään vikaa. Elämän pitää olla hauskaa vaikka onkin hyvä tiedostaa ja tuntea tausta kunkin juhlan takana.
Tänä vuonna ajattelin, että olisimme maltillisempia Halloweenin kanssa...mutta toisinhan siinä kävi. Sekosin jo Carrefourissa, kun syyskuun lopulla bongasin ensimmäiset Halloween -tarvikkeet.
Kun vanhempani tulivat tänne kylään, kävimme Honqiaon kukkamarkkinoilla. Siellä mm. on yksi kauppa, jossa myydään aina sesonkitavaraa. Ja koska Halloween lähestyi, oli kauppa muuttunut todelliseksi Halloweenin ystävän paratiisiksi...Ja eihän se auttanut muu kuin ostaa ja ostaa hämähäkkejä, hämähäkin verkkoja, kurpitsoita...
Ja lopulta oli aika koristella etupihamme...
![]() |
| Kurpitsoita pihapuuhun |
| Hämähäkkejä puskiin |
![]() |
| Koristeita ruukkukasveihin |
| Hämähäkki lyhtyyn |
| Kurpitsoita sisäänkäynnille ja tänä iltana näissä paloivat kynttilät |
| Soittakoon ovikelloa ken uskaltaa... |
| Toinen ruukkukasvi sai myös koristeita ja hämähäkin juurelleen |
![]() |
| Ja sitten laitoimme puuhun vielä ison hämähäkinseitin hämähäkkeineen... |
![]() |
| Myös patsaat koristeltiin |
![]() |
| Ja vielä postilaatikko... |
| 1. luokkalaiset ovat saapuneet paikalle |
![]() |
| Ensimmäinen ohjelma on Halloween Bingo |
Seuraava tehtävä oli paketoida kummankin luokan opettaja muumioksi vessapaperilla.
![]() |
| Tässä paketoidaan Emman opettajaa |
Ja lopulta oli aika vapaan leikin ja herkkujen.
Ja muuten ihan tiedoksi, noita cupcakseja ei ole tehty itse vaan ne on tilattu SweetEverAfter -konditoriasta! Olen itsekin sieltä tilannut ja tulen tilaamaan taas pian. Siitä lisää myöhemmin...
![]() |
| Huom! Servetit!!! |
![]() |
| Halloween -lahjaksi jokainen 1. luokkalainen sai tällaiset lasit |
![]() |
| Kotimatkalla autossa minäkin pääsin laseja kokeilemaan... |
Olin varautunut tähän 1.5 tuntiseen urakkaan hyvin. Punaviiniä, tummaa suklaata ja Anna -lehti, jonka ihana ruotsalainen ystäväni toi minulle Helsinki-Vantaan lentokentältä viime viikolla, kun hän palasi Ruotsista takaisin Kiinaan.
Ja tällainen määrä karkkia sitä tuli jaettua...
Onneksi lasten mukana tuli vähemmän karkkia takaisin, sillä minä EN meinaa syödä yhtään karkkia, jota lapset saivat keräilyreissultaan. Nyt pitää piilottaa karkit, sillä en halua myöskään Vesan niitä syövän...Karkkimäärästä voisin kuitenkin päätellä, että lapset eivät ole joutuneet tekemään yhtään kepposia naapurustossa...
Halloween Lähde : Wikipedia



































































