Sivut

torstai 11. kesäkuuta 2015

Hei Hei Shanghai!

On tullut aika jättää hyvästit Shanghaille. Tänään on viimeinen iltamme täällä ja huomenna lennämme Suomeen. 

Kulunut viikko on ollut edellisten kaltainen ja olemme joutuneet jättämään raastavia jäähyväisiä suuntaan jos toiseen. Lauantaina muutimme hotelliin Lujiazuille ja olemme asunneet nyt IFC Residencissä, joka on IFC-ostoskeskuksen yhteydessä. Sijainti on kätevä Vesan työn kannalta, mutta ei lasten koulun osalta. Matka kouluun oli ajallisesti pidempi kuin Jinqiaosta. Vein aamuisin lapset kouluun ja iltapäivällä myös hain sieltä. Onneksi tätä kesti vain neljä koulupäivää. Olemme siis viettäneet tämän viikon "turisteina" Shanghaissa. Ihan kivaa on ollut olla näinkin keskustassa, mutta en minä kyllä täällä haluaisi asua. Varsinkin lasten kannalta alue on hyvin kolkko, olkoonkin millaisia puistoja ja leikkialueita tahansa. Mutta näin tilapäismajoituksena tämä toimi hyvin ja hotelli on hyvin siisti.

Olohuone/ruokatila.
Lasten makuuhuone.
Leikkipaikka.

Kuntosalilla.

Rentoutumista.

Pilvenpiirtäjiä on ollut jälleen kiva ihastella näin lähietäisyydeltä. Lauantaina taivaskin oli sininen. Muuten viikko on ollut Shanghaissa harmaa.



Shanghai Tower.
Park Hyatt-hotellissa.





Maanantaina sanoin hyvästit kiinan opettajalleni Lisalle. Pidimme viimeisen oppitunnin hotellissa ja sitten tarjosin Lisalle lounaan Din Tai Fungissa. Jään kaipaamaan viikoittaisia hetkiäni Lisan kanssa. Olen laittanut hänen yhteystiedot osoitelistaani, mikäli etsit kiinan opettajaa Shanghaista. Suosittelen!





Keskiviikkona tapasin vielä suomalaisen ystäväni. Kävimme shoppailemassa Jingan temppelin luona olevassa Old Navyssä ja lounastimme temppelin vieressä olevan tavaratalon alakerrassa olevassa sushi-ravintolassa. Todella hyvää sushia ja myös edullista. Ravintola oli hauska. Ruoat tilattiin monitorin kautta ja "sushi juna" toimitti ruoat perille. (Katso video Instagramista).



Tavaratalon alakerrassa on muuten japanilainen päivittäistavarakauppa, josta löytyy siis kaikkea ruoasta vaippoihin ja niitä vaippojahan me sieltä bongasimmekin. Niin isoille kuin pienillekin...




Ennen ystäväni tapaamista piipahdin tutussa Jingan puistossa. Siellä oli rouvien aamujumppa käynnissä...(video tästäkin löytyy Instagramista).


Jätin siis hyvästit ystävälleni, mutta vain hetkeksi. Näemmehän pian Suomessa ja ystävyytemme jatkuu muutosta huolimatta. Jos jotakin on täältä Shanghaista jäänyt, niin muutama aivan loistava ystävä. Näistä olen hurjan kiitollinen!

Keskivikkona Onni meni ystävänsä luokse vielä viimeisen kerran yökylään. Onni on ottanut muuton raskaasti ja ero hyvästä ystävästä on vaikea. Tilanne on hankala myös meille aikuisillekin. Mistä löytää oikeat lohdutuksen sanat, kun ei tilanne ole aina helppo meille aikuisillekaan. Olen lasten surujen takia joutunut itsekin muutaman kyyneleen vierittämään. Onneksi tuleva kesäloma ja Suomessa tehtävät kivat asiat siivittävät lapset iloisempiin ajatuksiin. 

Tänään torstaina olikin sitten koulun ja koulukavereiden hyvästely. Lapset veivät opettajille lahjaksi ruusut ja suklaata.


Opettaja saa kohta lahjan...
Ekaluokkalaiset viettivät iltapäivällä leikkihetken koulun viereisessä puistossa. Tilaisuuden järjestivät molempien ekaluokkien vanhemmat. Ohjelmassa oli vesipallojen lyöntiä, vapaata leikkiä ja tietenkin jäätelön syöntiä. Monta perhettä lähtee tänä kesänä pois Shanghaista ja tunnelma oli iloinen, mutta myös haikea. 




Minäkin pääsin heittämään vesipalloja...




Emma opettajansa kanssa.
Parhaat ystävykset!
Parhaat kaverit.
Koulu on nyt ohi ja myös meidän aikamme täällä Shanghaissa. Kuluneet kaksi vuotta menivät todella nopeasti. Tein ja näin paljon ja kaikki kokemukset olivat kokemisen arvoisia. 

KIITOS sinulle, kun olet seurannut blogiani elämästäni Shanghaissa! On ollut suuri ilo jakaa kokemuksia muille ihmisille. Olen jättänyt osoitelistaani paljon osoitteita ja toivon niistä olevan apua Shanghaihin muuttaville ja tänne käymään tuleville. 

Shanghai Lily vaikenee, mutta muistathan, että tarina jatkuu Singaporessa. Tulevan kesän tapahtumat päivittyvät uuteen blogiin singaporelily.com.

Zaijian Shanghai!

xoxo
Shanghai Lily



Ps. Lähdön tunnelmaan sopii nyt tämä laulu - Shanghain Valot: https://m.youtube.com/watch?v=8h73Lt64lA0

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Näkymiä

Parin viimeisen viikon aikana asuinalueellamme on pörränyt muuttoautoja toisensa perään. Hymyillen olen katsellut tätä näkymää ja miettinyt: "kohta on meidän vuoro".

Näkymä tiistaina kotikadullamme, muut muuttaa.
Samaan aikaan on myös muuttoliikettä toiseen suuntaan. Asuinalueemme talot ovat haluttuja ja näihin kuulemma jonotetaan, joten myös uusia muuttajia on näkynyt jonkin verran. Tämä on varmasti näkymä, jota moni muuttaja odottaa. Omat tavarat saapuvat ja saa vihdoinkin laittaa kodin kuntoon.

Näkymä keskiviikkona, uudet asukkaat ovat muuttaneet asuinalueelle.
Ja vihdoinkin koitti torstai ja MEIDÄN muutto alkoi. Ihana näkymä, kun kurkkasin ikkunasta ulos. Tervetuloa muuttomiehet, minä olen pakkaamiseni tehnyt ja nyt on teidän vuoro. Hetkessä talo oli myllätty ja ei aikakaan, kun rakkaat huonekalut peittyivät pahveihin ja kuplamuoviin. Osa tavaroista lähtee Suomeen ja osa Singaporeen. Vähän jännittää miten jako oikeasti onnistuu. Löytävätkö tavarat tiensä sinne minne pitääkin vai saammeko talvivaatteet Singaporeen ja kesävaatteet menevät Suomeen. Se nähdään sitten elokuussa...

Nämä tuolit ovat jääneet vähälle käytölle täällä Shanghaissa, jospa Singaporessa sitten enemmän...
Näkymä torstaina, meidän talo.











Ihana näkymä, kun talo tyhjenee.
Eilen pakattiin ruokahuoneen pöytä ja annoimme keittiönpöydän autokuskillemme, niinpä lapset söivät päivällisen ja iltapalan lattialla, porrastasanteen päällä. Tämä oli lapsista todella hauskaa, kuin olisi retkellä kuulemma. Onneksi tätä "retkeilyä" ei kestä kauaa.


Onnistuuhan se syöminen näinkin.
Tänään oli vuorossa viimeinen Crossfit-treeni täällä Shanghaissa. Eilen pyysin treeneissä tälle päivälle kovaa treeniä sanoilla "killer workout, please". Ja niinhän sitä sanotaan, että sitä saa mitä tilaa...

Tämän päivän treeni oli todella kova, varsinkin kun ulkona oli se +25 astetta, eli oli kuuma jo valmiiksi ennen treeniä. Aamulla katsoin kännykästäni mitä treeni pitää sisällään ja mikä näkymä minua odottikaan...


Tunnin sisältö selvisi sitten paikan päällä ja se oli kyllä Killer. Muut treenaajat olivat todella iloisia tästä treenistä. Alussa meitä nauratti kovasti, treenin edetessä välillä vähän itketti ja tuntui, että ei tästä selvitä, mutta hienosti kannustimme toisiamme. Tunnin jälkeen taas nauratti, selvisimme sittenkin. Millaistahan se treenaaminen on sitten Singaporessa ulkosalissa ja 30 asteen helteessä...


Syypää mun hymyyn - rankka treeni. Hymy irtoo vielä ennen treeniä...
Päivän treenialue.
Pallo kainaloon ja juoksemaan, matkaa on VAIN 800 metriä...

Kiitos Icarus Crossfit, aivan mahtavia treenejä, aina mahtava tunnelma ja hyvää opetusta. Toivottavasti uusi sali Singaporessa on ainakin yhtä kiva paikka.


Valmentajat ja minä.
Tullessani treeneistä oli kodissa jo muuttomiehet pakkaushommissa. Pikaisen suihkun jälkeen hyppäsin viimeistä kertaa moponi kyytiin ja huristin Kerry Centeriin, jossa luovutin mopon sen uudelle omistajalle tai siis välittäjälle. Suomalainen ystäväni toimi välittäjänä ja mopon luovutuksen jälkeen ehdimme vielä yhdessä lounaalle ja kuulumisia vaihtamaan. Kiva piristys tämän muuttorumban keskellä.

Näkymä mopon peilistä.
Minä ja mopo, vielä kerran.
Portista ulos ja menoksi.
Otin mopostani kaiken ilon irti ja huristin kovaa, tukka hulmuten, vielä kerran. Ja päätinpä vielä lopuksi tehdä kuten kiinalaiset eli käyttää kännykkää mopolla ajettaessa. Ei fiksua, tiedän. Otin kuvan edessä olevasta liikenteestä (ajoin tässä vaiheessa kyllä todella hiljaa).



Hei sitten oma mopo, paljon vauhdikkaita ajoja uuden omistajan kanssa. Minun mopoilut on nyt mopoiltu ja jo viikon päästä hyppään taas auton rattiin Suomessa. JEE!!!

Huomenna muutamme hotelliin. Muutto on nyt ohi ja asunto lähes tyhjä. Huomenna vielä pakataan sänky, sohva ja tietokone. Niin ja Vesan vaatteet. Herra suvaitsee saapua pitkältä työreissultaan tänä iltana kotiin, tyhjään kotiin. Mutta hyvinhän tämä muutto ilman Vesaakin meni :) 

Ja lopuksi vielä näkymä takapihalta. Sininen taivas, paras läksiäislahja, upea näkymä!


Hei sitten Jinqiao, Green City ja koti. 

                                                                                   *

Ps. Eilen illalla oli vielä Onnin viimeinen kouluesitys. Mahtava näkymä, kun oma lapsi on tämän lapsijoukon keskellä esiintymässä ja laulamassa riemuissaan. Enää viisi päivää kesälomaan.

Once a Dragon, always a Dragon!