Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Green Villas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Green Villas. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Happy Halloween!

Torstaina oli Halloween! Emme ole koskaan aikaisemmin viettäneet kyseistä päivää enkä oikeastaan ole edes pitänyt koko Halloweenista. Täällä tilanne sitten jostain syystä muuttui ja innostuimme lasten kanssa Halloweenista oikein tosissaan.

Asuinalueemme portit sekä kadut oli koristeltu asiaan kuuluvalla tavalla. 





Halloween näkyi myös kaupoissa ja kauppakeskuksissa. Carrefourissa jokin napsahti ja sekosimme lasten kanssa kaikesta Halloween krääsästä ;) 














Lasten koululla Halloweenia juhlittiin viikko sitten. Koulun oppilaat tulivat juhlaan lavan kautta. Koulun pihalla oli lapsille erilaista ohjelmaa ja syötävää. Ruokamyynnin tuotot menivät taas MaiTianille (edellinen blogini). Meitä vanhempia tarvittiin myös auttamaan. Minä otin pestin päiväkodin pöydästä ja laitoin lapsille (ja muutamalle aikuisellekin) tatuointeja. 


















Torstaina asuinalueellamme oli Halloween parade eli kaikki alueen lapset kiertelivät ovelta ovelle keräämässä karkkeja. Koristelimme myös omaa pihaa ja minä lähdin lasten kanssa kiertueelle, kun Vesa jäi jakamaan karkkia meille tulijoille. Onnia ja Emmaa jännitti ilta, olihan se heille ensimmäinen Halloween ja jännitystä lisäsi se, että ovilla piti osata sanoa "Trick or Treat" (Karkki tai kepponen). Hienosti tämä opittiin juuri ennen iltaa ja innoissaan lapset juoksivat ovelta ovelle karkkia keräämässä. Nyt meillä onkin sitten karkkia piiiitkäksi aikaa. 
















Happy Halloween!

maanantai 8. syyskuuta 2014

Allaselämää

Mielettömän sininen taivas!
Tänään maanantaina täällä Shanghaissa on ollut lomapäivä, ns. Mid-Autumn holiday. Lapsilla ei ollut koulua, Vesalla ei ollut töitä ja annoimme vapaapäivät myös autokuskillemme ja ayi Connylle. Mitäpä sitten tehdä vapaapäivänä? Aloitimme aamun Vesan kanssa CrossFit -treeneissä, lasten leikkiessä sen aikaa klubitalon leikkipaikassa. Treenien jälkeen loppupäivä kuluikin uima-altaalla. Sää oli tänään kaunis, lämmin ja ilmanlaatukin hyvä. Niinpä altaalla oli välillä tungosta ja lapsilla riitti uimakavereita.

Tässä tunnelmia allaselämästä tänään.

















Opiskelua altaalla!
Rentouttavan lomapäivän jälkeen on kiva aloittaa uusi koulu/työ/opiskeluviikko. Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!