Sivut

tiistai 4. helmikuuta 2014

Hoi An

Eilen kävimme tutustumassa Hoi Anin pikkukaupunkiin, jonka vanha kaupunki on Unescon maailmanperintökohde. Kaupunki on todella tunnelmallinen kapeine kujineen ja pikkuravintoloineen. Kaupunki sijaitsee n. 30 kilometrin päässä Danangista ja vanha kaupunki on hyvin säilynyt. 

Kaupunki on kaunis ja rauhallinen, vaikka turismi ja sen mukanaan tuomat krääsä- ja rättikaupat ovat löytäneet tiensä tännekin. Turismi ei ole onnistunut pilaamaan kaupungin perinteitä ja hidas elämänrytmi on edelleen havaittavissa. Kaupunkia on kiva kierrellä kävellen tai pyörillä. Kaupunki on ehdottomasti vierailun arvoinen kohde, mikäli olette tännepäin tulossa lomailemaan.

Kaupunkikierroksen aluksi kävimme silkkitehtaalla. 


Silkkiperhosen toukkia 3 päivän ikäisinä. Ravintona heillä on mulperipuun lehtiä.


Toukat kasvavat todella nopeasti. Tässä toukkia 19 päivän ikäisinä.


Kasvukauden jälkeen toukat alkavat kehrätä ympärilleen koteloa, kokonkia. Kotelossa toukka kehittyy perhoseksi n. 14 päivässä. 



Kokongit asetetaan kuumiin vesiastioihin, jolloin serisiini eli silkkiliima pehmiää. Kokongien pinnalla olevaa sotkuista säiekerrosta poistetaan, kunnes löytyy vapaasti purkautuva säikeen pää.


Yhdestä kokongista saadaan noin 300-800m yhtäjaksoista säiettä. 


Silkkikäsityöt vaativat tarkkuutta ja kestää kuukausia oppia kirjomaan silkistä. 



Tässä on kirjontatyö valokuvasta, jonka Japanilainen nainen on tilannut itsestään. Työhön menee n. 4 kuukautta. 


Tutustuimme myös puusepän tuöhön. Puuna tässä on bambu.


Silkistä ja bambusta tehdään myös lamppuja.


Kaupunkielämää





















Kattojen päällä kasvaa kuulemma lohikäärmesammalta.






Oppaamme osti lapsille puiset pillit, joissa on kiinalaisen horoskoopin eläimiä.








Kotimatkalla ajoimme riisipeltojen ohi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti