Sivut

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivänjuhlat

Juhlimme eilen itsenäistä Suomea yli 350 muun Suomalaisen kanssa Peace hotellissa. Päivä alkoi ensimmäiseksi kampaajalla, jossa oli muitakin Suomalaisia hakemassa juhlakampausta. Kampaajani Josie loihti minulle kauniin juhlakampauksen.



Valmistautuminen jatkui kotona.




Valmiina lähtöön. 


Ilmoittautuminen tilaisuuteen ja kättelyjonon jatkoksi.






Suomen lippu saapuu. 



Kokit valmiina, kohta syödään.






Illan bändi siivitti juhlakansan tanssin pyörteisiin. Edes notkuva lattia ei häirinnyt menoa, vaikka välillä pelotti pettääkö lattia altamme ja putoammeko alakerran sviitteihin...





Kyllähän sitä itsekin tuli tanssilattialla pyörähdettyä...






Välillä oli pakko heittää kengät jalasta...



Illan aikana vaihdoin kuulumisia muutaman vanhan työkaverin kanssa, pidin hauskaa Shanghaissa tapaamieni uusien ystävien kanssa sekä tutustuin uusiin ihmisiin. Erityisesti mieleeni jäi Sanna ja tämä tarina on pakko kertoa. Sanna tuli luokseni ja kysyi olenko Onnin ja Emman äiti? Olin äimänä, sillä en tiennyt yhtään kenen kanssa juttelin. Sanna jatkoi: "Oletko Lily?" Vastasin, että olen, blogissani. Sanna kertoi lukevansa blogiani, jota hänen miehensä oli suositellut hänelle. Kiitos Sanna kivasta seurasta ja tervetuloa Shanghaihin!



Juhlien jälkeen suuntasimme vielä Vesan kanssa muutamaan baariin jatkoille. 




Oli kerrassaan kivat juhlat. Ensi vuonna sitten uudestaan. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti