Sivut

lauantai 21. joulukuuta 2013

Ensimmäinen lomapäivä

Kylläpä viime yönä nukutti hyvin. Aamulla heräsimme auringonpaisteeseen ja suuntasimme hotellin runsaan aamiaisen jälkeen uima-altaille. Tätä hetkeä lapset olivat odottaneet. Ei muuta kuin uimalasit päähän ja Emmalle kellukkeet.




Saimme loistavan lepopaikan, jossa oli kiva köllöttellä, lukea, ihastella allas-aluetta ja katsoa lasten uimista. 









Koska lapset puhuvat jo vähän englantia oli kavereiden löytyminen myös helpompaa. 


Ihan pakko oli myös vilkaista Shanghain säätä ja erityisesti ilmanlaatua - ei hyvä :( huokaisimme helpotuksesta, että olemme nyt täällä, raikkaassa ilmassa. 


Lounaaksi valitsin tänään kreikkalaisen salaatin. Oli erittäin hyvää.


Iltapäivällä menimme hotellin veneellä joen toisella puolella olevaan ostoskeskukseen.



Joki oli hyvin likainen...


Emma ja minä emme viihtyneet ostoksilla kauaa ja suuntasimme takaisin hotellille - jätskille ja viinille. Altailla oltiin valmistautumassa illan elokuvaan, joka esitettiin siis altailla. 




Illalla kävimme vielä Calypsossa katsomassa Cabaree show'n, jossa kaikki esiintyjät olivat miehiä tai no osa oli ainakin joskus ollut...







Emma tykkäsi esityksestä, Onnin nukahtaessa kesken esityksen.


Päivä oli vauhdikas ja uni tuli taas kaikille nopeasti. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti