Sivut

torstai 2. huhtikuuta 2015

Kukkaistutuksia

Lauantaina kävimme Emman kanssa Honqiaon kukkamarkkinoilla ostamassa uusia kukkia terassille, sillä talven jäljiltä kukkaruukut olivat surullista katsottavaa. En ole käynyt kukkamarkkinoilla pitkään aikaan ja ilokseni huomasin, että pari vuotta sitten tulipalossa tuhoutuneen myyntihallin tilalle oli rakennettu uudet myyntikojut. Näin nopealla silmäyksellä silmiin pisti monta kivaa kauppaa...kuten astiakauppoja, bonsaipuihin erikoistuneita kauppoja ja pieni eläinkauppa. Täytyy joku kerta koluta liikkeet läpi hieman tarkemmin. 






Minulla oli nyt ostoslistalla siis leikkokukkia ja ulkokukkia. Ulkokukkien oston suhteen iski taas valinnan vaikeus ja varsinkin, kun en ole mikään viherpirkko eli kukkivaa vai ei, värikästä vai ei, pitkäkestoista vai ei...


"Suurien" kysymysten edessä sain kuin sainkin valittua kukat, vaikka aikaa siihen meni ja myyjät tuputtivat jokaista kukkaa, jota edes vilkaisin saati koskin. Mutta nyt kotona on vihdoinkin uudet kukat. Jospa näillä mentäisiin kesään asti, eihän tässä ole enää kuin 10 viikkoa kesälomaan ja Suomeen tuloon. Mutta sitä ennen nautitaan keväästä ja alkukesästä Shanghaissa, meidän piha ja terassi on nyt ainakin kukilla hemmoteltu. 


Niin ja onpahan terassin kalusteetkin nyt pesty oikein kunnolla, kiitos Vesan, eli kelpaa ulkonakin istuskella, jos sää sen muuten sallii. 


Onkos teillä muilla jo piha kevät/kesäkunnossa? 

Ps. Meidän pöytä Mac lähti vihdoinkin kaipaamalleen huoltoreissulle, joten muutaman päivän ajan bloggausta puhelimen kautta...naputi naputi...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti