Sivut

torstai 29. toukokuuta 2014

Huonekaluhankintoja

Tyhjentäessäni puhelimesta vanhoja kuvia, huomasin, että en olekaan muistanut kirjoittaa meidän huonekaluhankinnoista. Aloitimme huonekalujen tilaamisen heti, kun saavuimme tänne. Tykkäämme aasialaisesta sisustuksesta, Vesa ehkäpä jopa enemmän kuin minä. Mielestäni meillä on nyt jo riittävästi aasialaistyyppisiä huonekaluja, mutta Vesa tuntuu haluavan niitä vain lisää...

Täällä on hyvä teettää huonekaluja ja paikkoja on paljon mistä tilata. On kuitenkin muistettava, että puiset huonekalut saattavat ilmastonmuutoksesta johtuen rikkoontua/haljeta Suomessa. Siksi meidän huonekalut on teetetty jalavasta, joka kestää paremmin Suomen oloissa. Suomeen täältä tuodut huonekalut on yleensä Pohjois-Kiinasta. Siellä ilmasto on lähempänä meidän ilmastoa eli ei ole sellaista kosteutta kuin täällä etelämmässä.

Ensimmäinen tilaamamme huonekalu oli ruokahuoneen pöytä 8 hengelle. Pöytä ja tuolit on itse suunniteltu. Nämä on tilattu Elm Workshopista. Osoitteet löytyvät blogini lopussa olevasta osoitelistasta. Elm Workshopin omistaja Sherrian on todella mukava ja puhuu virheetöntä englantia, vaikka onkin kiinalainen.


Toinen tilattu huonekalu oli televisiohuoneen sohva ja nojatuoli. Näistä ei tullut ehkä ihan sellaisia kuin piti tai sanotaanko, että sohvan selkänoja on väärin tehty, mutta ei jaksettu sitä korjauttaa kun sohva tarvittiin kuitenkin heti. Tarvitaan vain paljon pehmeitä tyynyjä, että vikaa ei huomaa. Nämä kuvassa olevat tyynyt eivät ole hyviä ja meillä onkin edelleen työnalla hankkia sohvalle paremmat tyynyt. Jospa syksyllä saisi aikaiseksi ne hankkia. Sohva ja nojatuolit ovat tähän tilaan liian suuria, mutta Suomen kodissa niille on taas hyvin tilaa ja sitä ajatellen ne onkin teetetty. Nämä on tilattu Studio FH:sta. Siellä puhutaan myös hyvää englantia.


Seuraavaksi meille tuli TV-taso. Tämä tilattiin DTL:stä. Täälläkin puhutaan hyvin englantia ja heillä on myös todella iso Showroom. Kannattaa käydä! Hintatasoltaan DTL:ää pidetään ehkä hieman kalliina. Mielestäni hintataso on aika samaa näissä kaikissa kolmessa paikassa. TV-tasoon ollaan vielä tilaamassa samanlainen ritiläovi, kuin alahyllyllä on. Näin kaikki laitteet saadaan piiloon, mutta niitä voi silti käyttää ilman että tarvitsee avata ovia.



Baarikaappi on tilattu ELM Workshopista. Tämän suunnittelimme myös itse. En ottanut nyt kuvaa sisäosasta ja tällä hetkellä se on melko täynnä, joten en viitsi sitä kuvata. Sisälle mahtuu kuitenkin viinipulloja ja laseja tai mitä nyt siellä haluaakin säilyttää.








































Viimeisin hankinta on yläkerran aulan kaappi. Tämä on minun suunnittelema ja tämäkin on tilattu ELM Workshopista.







































Siinä tilaamamme huonekalut. Luulen, että Aasia-kiintiö huonekalujen osalta on nyt täynnä. Vai kuinka?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti