Sivut

torstai 30. huhtikuuta 2015

Tuhat ja yksi asiaa

Pää pyörällä täällä mennä porskutetaan. Kello tikittää ja päivät kuluu ja kai sitä muuttopäivää kohden myös jonkinasteinen paniikki kasvaa. Tai no, tässä täytyy kyllä korjata. EI PANIIKKIA! Tämä on nyt neljäs maa, Suomen lisäksi, johon muutamme, joten aika tuttua hommaa meille. Olen luonnostani erittäin organisointitaitoinen ja uskon, että kanssani aikoinaan työskennelleet allekirjoittavat tämän. Mutta nyt olen kyllä varmasti elämäni suurimman urakan edessä. Kolme maata, kolme taloa, kolme muuttoa! Jos tästä selvitään kunnialla läpi niin hyvä. Välillä tuntuu, että ajatukset laukkaavat nopeammin kuin niitä ehtii edes sen tarkemmin ajatella. 

Tällä viikolla hoidin Ikeassa käynnin To-Do-listalta. Ostin lapsille uudet sängyt, koulupöydät ja tuolit. Tavaroiden toimitus oli tänään ja autotalli alkaa pikkuhiljaa täyttyä erinäisistä tavaroista, joita olen hamstrannut niin uuteen kotiin kuin Suomeen vietäväksi. Lisäksi olen viikon aikana tehnyt muita pieniä hankintoja tulevaan uuteen kotiin. Nyssäköitä ja laatikoita on jo niin paljon, että muistankohan enää mitä kaikkea siellä on. Tätä kaikkea ei yhtään helpota se, että on kevät ja muutenkin silloin tulee aina sisustusvimma. Nyt kun vielä tietää muuttavansa, niin sisustusintoa on sitäkin enemmän. Sisustuslehtiä onkin kasaantunut ihan kivasti, joten into piukeena selailen lehtiä ja haen uusia ideoita ja niitähän tuntuu riittävän...


Samalla kun sisustan jo uutta kotia, jota en ole vielä edes nähnyt - Hyvä minä, sisustan myös kesämökkimme uutta saunarakennusta. Eli kun kauppoja kiertelee ja lehtiä selailee, niin ideoita pitää hakea kahteen paikkaan. Ja onpa eteen tullut muutama idea, joiden tiedän soveltuvan vain Suomen kotiimme, sitten joskus kun sinne palaamme. Voi apua! Mutta hei, suunnitteleminen ja ennenkaikkea haaveileminen on kivaa ja toistaiseksi se ei kuitenkaan vie suurinta tilaa ajatuksistani. Sen sijaan ajatukset täyttyvät muuttoon liittyvistä käytännön asioista, joita riittää:



  • Irtisano vuokrasopimus
  • Yhteydenotto muuttofirmaan Shanghaissa
  • Laita ajoissa loput huonekalutilaukset sisään, että ehtivät ajoissa valmistua ennen muuttoa
  • Irtisano puhelin
  • Lopeta pankkitili
  • Irtisano netti & VPN
  • Kodinhoitajalle ilmoitus
  • Oleskeluluvan ja viisumin peruminen
  • Siirrä posti
  • Yhteydenpito lasten kouluihin Singaporessa
  • Singaporen asuntoasiat
Mutta näidenkin osalta olemme aika hyvin jo vauhdissa. Asiat rullaavat niin täällä Shanghaissa kuin Singaporessakin. Parin viikon päästä menemme paikan päälle Singaporeen katsomaan asuntoja ja vierailemaan kouluihin. Lisäksi meillä on jo mahdollisesti kodinhoitajakin valmiina ja maanantaina minulla on hänen kanssaan Skype-puhelu. Onnistuuhan se haastattelu nykyaikana näinkin. 

Muuton osalta emme oikeastaan tällä hetkellä voi tehdä enempää kuin on jo tehty. Niinpä on aikaa keskittyä muihinkin asioihin ja minulla se on ollut uuden blogini työstämistä. Blogin suhteen ajatuksia on jos jonkinlaisia ja pikkuhiljaa käynnistelen tätä uutta projektiani. Tervetuloa kurkkaamaan miltä uusi sivustoni tulee näyttämään osoitteessa www.singaporelily.com. Blogin aloittaminen on kaikista työläin vaihe bloggaamisessa, sen tietää varmasti jokainen bloggari. Onneksi sivusto on nyt kuitenkin valmiina ja tästä on hyvä jatkaa.


Mutta hei, tänään on Vappu! Nyt joutaa siis jättää hetkeksi kaikki muut asiat ja ajatukset taka-alalle ja voi vain keskittyä vapun viettoon. Minä en ole erityisemmin vappuihminen ja varsinkin täällä Shanghaissa ei ole vappufiilistä yhtään. Johtuukohan se siitä, että täällä ei ole se perusvappu sää eli pilvistä, sateista ja kylmää. No ei, nyt kiusaan teitä Suomessa olevia. Se johtuu varmaan siitä, että täällä vappuaatto on aivan normaali arkipäivä. Sen sijaan huomenna meillä on vappupäivän juhlintaa (ja samalla on myös meidän läksiäiset) ystäväperheen luona. Aloitamme vappupäivän ensiksi brunssilla ja jatkamme siitä sitten iltaa kohden grillailulla. Skumpat on ostettu, vappukoristeet on valmiina ja brunssiherkkujakin pitäisi tehdä. Pitää plärätä läpi reseptejä. Mitähän sitä laittaisi...


Niin että, keskity nyt tässä sitten mihinkään, kun päässä on tuhat ja yksi asiaa! Tämä viikko on nyt kuitenkin tässä ja ensi viikolla ollaan taas astetta viisaampia (tai sitten ei) muuttoasioissa. Mutta hoidetaan nyt yksi asia kerrallaan ja aloitetaan vapusta...

Iloista vappujuhlinta kaikille!




6 kommenttia:

  1. Oi Onnea matkaan ja muuttoon! Samoissa tunnelmissa, mutta ensikertalaista jännittää! Miten olet saanut suomalaisia lehtiä sinne itään? Pakkasitko mukaan vai toivatko ystävät tullessaan?

    VastaaPoista
  2. Hei Pia, hyvin se teidänkin muutto sujuu, usko pois. Muuttofirma hoitaa onneksi suurimman osan pakkaamisista ja purkamisista. Tilasin tänne Kiinaan Me Naiset -lehden. Toimitus on tosin hidasta. Viime viikolla tuli 5.3. ilmestynyt numero ja seuraavana päivänä 16.4. ilmestynyt numero. Missä lienee huidellet maaliskuun lehti. Muutama numero on myös varmuudella jäänyt matkalle. Ulkomaisia sisustuslehtiä olen löytänyt täältä kirjakaupoista ja muita suomalaisia lehtiä ovat vieraat tuoneet tänne. Maaliskuussa Suomessa käydessäni ostin myös paljon sisustuslehtiä tänne tuotavaksi. Singaporeen meinaan tilata muutaman uuden lehden. Toimitus sinne on varmasti toimivampaa kuin tänne Kiinaan.

    Onnea teidänkin muuttoon!

    VastaaPoista
  3. Ongelmana on muuton kanssa se, ettei meillä ole tiedossa kotiosoitetta. Kuvittele, siellä mies asuu jo! Mutta osoitetta ei tiedetä... hitaanlaisesti tapahtuu, liekö syytä jo oppia tuohon mentaliteettiin: malttia ja kärsivällisyyttä tarvitaan ilmeisesti ;)

    VastaaPoista
  4. Kyllä vain, kärsivällisyyttä ja malttia täällä tarvitaan ja paljon! Alkuun minulla kärsivällisyys oli tiukoilla, kun Suomessa oli kuitenkin tottunut siihen, että asiat hoituvat nopeasti ja yhdellä puhelinsoitolla. Jossain vaiheessa kärsivällisyyttä oli enemmän ja ajattelin, että: "no, tämä on Kiina". Nyt kun sitten tietää lähtevänsä täältä pois, niin ollaan taas lähtöpisteessä, kärsivällisyyttä ei ole yhtään. Kuukausi enää, jaksaa jaksaa...

    Kotiosoite olisi teillä varmasti hyvä pian tietää vai eikö asuntoa ole vielä löytynyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. yritän asennoitua juuri noin, mutta kärsivällisyys ei ole hyveeni. Mieheni sen sijaan on sitä lajia, onneksi! Hän on siellä ja asuu kyllä tulevassa kodissamme. Kaikki avaimet ja porttikortit annettiin ja säätöjä asunnossa on tehty, mutta osoitetta ei kukaan anna. Jotain vanhoja laskuja kuulemma löytyi, niistä sihteeri taisi sen selvittää ;). Päivä meni pyörän ostoon, päivä siihen, että kodinkoneet asennettiin... vähällä mies siellä tuntuu pärjäävän. Onneksi siellä avataan IKEA kesän aikana...luultavasti :D

      Onnea ja kaikkea hyvää uuteen maahan! Luen sitten Singaporen elämästä blogistasi.

      Poista
  5. Huh, aikamoista vääntöä on ollut noiden asioiden hoidossa. Tyypillistä täällä kylläkin. Kuulostaisi siltä, että ette ole Shanghaihin muuttamassa, koska kyllä täällä IKEA jo on.

    Toivottavasti blogistani on ollut sinulle apua ja tervetuloa seuraamaan Singaporen blogia. Tiedättepä sitten mitä tehdä Singaporessa, jos/kun siellä tulette käymään.

    Kaikkea hyvää teidänkin muuttoon ja hyvää kesää!

    VastaaPoista