Sivut

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Museointia

Tällä viikolla lapsilla on kevätloma koulusta ja me vietämme tämän loman Shanghaissa. Lapset ovat leikkineet kavereidensa kanssa päivittäin, sillä myös monet kaverit ovat jääneet loman ajaksi kotiin. Shanghain kansainvälisissä kouluissa on paljon lomia, välillä mielestäni jopa turhan paljon. Lisäksi me olemme tänä vuonna ottaneet omia lomia Vietnamin ja Japanin matkoja varten, joten nyt oli ihan kiva jäädä vuorostaan kotiin. Itse asiassa monet vanhemmat tuskailevat koulujen runsaiden lomien suhteen, sillä monet täällä expattina työskentelevät puolisot noudattavat kuitenkin pitkälti kiinalaista työaikaa ja se ei salli lomia läheskään niin usein, kuin koulut niitä viettävät. Joka lomalla ei siten ole aina mahdollista lähteä ulkomaille ja lisäksi matkustaminen Shanghaista ei ole niinkään halpaa. Lentoliput ovat täällä hämmästyttävän kalliita suhteessa siihen, että etäisyydet eivät aina ole pitkiä ja sen suhteen voisi ajatella lippujen olevan halvempia. Onneksi Shanghaissa kuitenkin riittää nähtävää ja tehtävää ja viikon loma sujuu kotosallakin oikein kivasti.

Päätin tänään, että kotona kökkiminen saa nyt riittää ja oli aika tehdä jotain muuta. Lapset eivät halunneet matkustaa pitkälle, joten päädyimme viettämään lomapäivää kaupungilla. Emmaa harmitti, kun hän ei päässyt luokkaretkelle Shanghain museoon (luokkaretki oli Japanin matkamme aikana), niinpä päätin viedä lapset sinne tänään. Mukaan pyysimme Onnin kaverin täältä omalta asuinalueeltamme. Aamulla lähdimme innoissamme museoon, en ollut etukäteen katsonut mitä museo pitää sisällään...virhe!







Jonkinasteinen mielenhäiriö taisi iskeä nyt tai sitten pari päivää kestäneet helteet ovat pehmentäneet pääni, sillä voihan tylsyyden tylsyys, museo oli aivan vikatikki! Pelkkiä taide-esineitä...Otin muutaman pakollisen kuvan ja totesin aika pian, että tämä paikka on nyt nähty, ei ole meidän juttu.





Tämä pienoismalli oli lapsista ehkä mielenkiintoisin...




Olimme museossa siis vajaat 15 minuuttia ja äkkiä ulos! Koska pojilla oli vauhti päällä ja tämä museo ei selkeästi ollut paikka, jossa sai juosta tai että poikia olisi edes mikään täällä kiinnostanut, ehdotin Teknologia- ja tiedemuseota sen sijaan, vaikka olemmekin siellä aikaisemmin jo käyneet. Tästä pojat ja Emma innostuivat. Niinpä menimme ensin lounaalle ja sitten lähdettiin toiseen museoon. Museossa oli paljon kiinalaisia koululaisia luokkaretkellä, mutta se ei menoa haitannut, vaikka monet yrittivätkin ottaa lapsista kuvia. Vikkelät pojat väistelivät kuvia aika hyvin...




Ja koska nyt on lampaan/vuohenvuosi kiinalaisen kalenterin mukaan, oli museossa myös siihen liittyvä näyttely/puuhamaa lapsille.



Kuuluisia lampaan vuonna syntyneitä.
Mukana on sentään kaksi länsimaalaistakin...Bill Gates ja Rubert Murdoch...

Lampaan ja vuohen eroavaisuudet.
Hämähäkkipelon sai leimata pois. Nyt ei hämähäkit enää Emmaa ainakaan pelota...NOT!

Hämähäkki palapeli.
Poikia hämähäkit eivät pelota.
Poikien mielestä robotit olivat mielenkiintoisimpia.

Että sellaiset museokäynnit meillä tänään. Tämän päivän jälkeen tarvitsen taas lepopäivän. Huomenna teen jotain rauhallisempaa, kuten istutan vaikka kukkasia...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti