Sivut

maanantai 24. marraskuuta 2014

Casa Pagoda

Heippa, olin tänään ajatellut näyttäväni kuvia toissa lauantain kuvausreissultani, mutta JÄLLEEN kerran täällä painitaan näiden VPN-yhteyksien kanssa ja kotikoneelta en pääse blogiini käsiksi, enkä siis kuvia laittamaan. Jos viitsisin, niin nyt tässä kohtaa kirjoittaisin pari rumaa sanaa, niin paljon taas tämä asia ärsyttää. Ja tietenkin Vesa on nyt myös työmatkalla Ruotsissa ja Suomessa, eli saan painia tämän ongelman kanssa yksin. Voihan Kiina sanon minä :( Blogin päivitys on nyt ehkä se vähäisin ongelma, mutta kun myöskään pääsy ei onnistu lasten koulutehtäviin tai googleen. Olen keskellä pahinta opiskelukiirettäni ja google on käytössä lähes koko ajan, sillä opiskelumateriaalini ei kata kaikkea tarvittavaa tietoa. Voin sanoa muuten, että Yahoo (jota olen tänään joutunut käyttämään) on surkeimmista surkein. Sitä kautta ei kyllä tietoa juuri löydy. Voihan v*^%#^*!!!! (Noin, tulihan se sieltä...)

Mutta ei nyt auta itkupotkuraivarit. Eli tehdään pieni koukkaisu taas sisustusmaailmaan ja katsellaan Kiinakuvia myöhemmin. Sisustusintoilijoille voisin esitellä taas uuden kaupan. Casa Pagoda-niminen liike on avattu Pudongin Kerry-ostoskeskukseen. Varsinainen pääliike sijaitsee edelleen Taikang Lu:lla. Kerryssä oleva liike on kuitenkin yllättävän iso ja kuten liikkeen tyyliin kuuluu, täynnä hyvin erikoisia huonekaluja ja sisustuselementtejä. Vai mitä mieltä olette?























Kannattaa käydä myös Taikang Lu:n liikkeessä, siellä on suurempi valikoima näitä erikoisuuksia. Casa Pagodan vieressä on toinenkin sisustusliike, jossa on enemmän "normaaleita" tavaroita (ehkä hieman "jenkkityylisiä"). Siitä lisää seuraavassa blogissa. 

2 kommenttia:

  1. Kävin tuolla. Aika omituista kamaa...Lilyn antiikki ja Mu vetoavat enempi .)

    VastaaPoista
  2. Olen samaa mieltä. Lilyn antiikki on tosi kiva paikka. Toisaalta nämä kiinalaiset on sen verran outoja, että saattavat tykätäkin Casa Pagodan tavaroista. Muistan kuulleeni viime vuonna, että rikkailla kiinalaisilla oli villityksenä ostaa olohuoneeseen isoja, lähes oikean kokoisia jääkarhuja! Sellaisen olohuoneen minä haluaisin nähdä 😆.

    VastaaPoista