Sivut

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Kodinhengetär

Kodinhengetär - totesi Vesa minulle tänään töistä tullessaan. Siitä onkin aikaa, kun minua on kutsuttu kodinhengettäreksi. Minä en ole mikään "pullantuoksuinen" äiti ja siksi tämänpäiväinen ponnistukseni yllätti Vesan ja vähän itsenikin. Olen ollut tänään loistavalla tuulella ja hyvän energian siivittämänä intouduin tekemään jogurttia, mysliä ja tonnikalasalaattia. Minulta tämä on saavutus, vaikka monet ystäväni muistavat minut kyllä innokkaana leipojana ja kokkaajana, kun on kyse juhlista. Mutta juhlat onkin eriasia.

Mutta antakaas, kun kerron teille jogurttikoneesta. Se kuulostaa erikoiselta ja särähti myös minun korvaani, kun kuulin muiden sitä täällä käyttävän. Ajattelin, että tämä on taas niiden äitien kotkotuksia, jotka tekevät itse lastenruoat ja käyttävät lapsillaan kestovaippoja jne. Kaikki kunnioitus heille, jotka niin tekevät. Minä, kun en tähän ryhmään kuulu. Mutta ei, jogurttikone on täällä lähes pakko ostaa, jos siis jogurtin ystävä on. Mielestäni paikallisissa jogurteissakaan ei ole mitään vikaa ja hyvin niitä on meillä syöty jo useamman kuukauden ajan. Välillä olen ostanut kaupasta myös maustamatonta jogurttia ja lisännyt siihen mysliä ja marjoja, joo hyvää sekin. 

KUNNES viime sunnuntaina kävimme ystäviemme luona brunssilla ja heillä oli tarjolla itsetehtyä jogurttia ja mysliä. Olin niin myyty heti, että kävin eilen ostamassa jogurttikoneen myös meille. Kiitos vain Laura :)


Koneeni tekee jogurttia 1 litran kerrallaan, valmistukseen menee 12 tuntia. Resepti on sama, joka täällä ainakin meidän monen suomalaisen keskuudessa pyörii, eli litra maitoa ja 3-4 rkl maustamatonta jogurttia. Itse pidän maustamattomasta jogurtista, johon voi sitten lisätä marjoja ja mysliä. Tämä toimii minulle rahkan korvikkeena, jota kaipaan Suomesta ruokien puolelta varmasti eniten.






Ja siinä sitä on valmiina. Uusi erä laitettiin tänään porisemaan. 


Ja sitten se mysli. 10 dl kaurahiutaleita/pähkinöitä, 3/4 dl vettä, 2 rkl öljyä ja 1/2-1 dl juoksevaa hunajaa. 








Ja sitten uuniin n. 15 min. 200 asteeseen. Muista sekoitella välillä.



Valmista. Sitten vielä laitan myslin purkkiin. 



Kun nämä herkut oli tehty, oli aika tonnikalasalaatille (itsetehty) ja valkosipulileivälle (okei, tämä pakasteena ostettu)...


Nyt olenkin sitten ihan väsynyt, olihan tossa jo uurastusta kerrakseen ;)

*   *   *

Ai niin, se minun mopo... Kyllä vain se toimitettiin maanantaina ja eilen illalla ajelin sillä tässä meidän asuinalueella. En ole ikinä ajanut mopolla, joten harjoittelua ajaminen vaatii ja minähän harjoittelen. Tänään kävin Connyn kanssa rekisteröimässä moponi, joten nyt on alla sitten ihan luvallinen kulkupeli.



Conny pääsi myös testaamaan mopoani ja haki lapset koulubussilta.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti