Kotiinpaluu

Palasimme eilen Thaimaasta kotiin. Olimme jo valmiita palaamaan kotiin, loma oli oikein onnistunut. Uskon, että meille kaikille teki hyvää päästä lomalle, mutta koen, että erityisesti minulle teki hyvää päästä pois Shanghaista. Olemme asuneet täällä lähes viisi kuukautta ja sinä aikana en ole poistunut Shanghaista kertaakaan. Viimeiset 1,5 kuukautta ovatkin olleet minulle erityisen rankkoja tunnetasolla ja olen potenut erittäin kovaa koti-ikävää Suomeen. Olen kaivannut perhettäni, ystäviäni, työtäni, kotia, autolla ajamista ja itse asiassa vanhaa perusarkeani. Minun on ollut vaikea löytää Shanghaista mitään hyvää ja olen ollut täysin tylsistynyt elämääni täällä. On ollut päiviä, jolloin on tuntunut siltä, että en halua nähdä enää yhtään kiinalaista ihmistä. Tähän toki varmasti on vaikuttanut sairastumiseni keuhkokuumeeseen, joka oli kohdallani hyvin raju ja lamaannuttava. Urheilurytmiin tuli pakollinen pitkä tauko ja jouduin vain lepäämään kotona. Tylsistyttää varmaan kenet tahansa.

Kevät tulee kuitenkin olemaan parempi. Meille on tulossa paljon vieraita Suomesta, matkustelemme itsekin jonkin verran ja lisäksi olen aloittanut opinnot. Opiskelen kauppatieteitä Avoimessa Yliopistossa ja toki jatkan myös Kiinan opintoja. Kotiäitiä kun minusta ei saa sitten tekemälläkään.

Mutta nyt siis koti-ikävä on taltutettu ja nautin vuoden viimeisistä päivistä Shanghaissa.

Kotiinpaluu eilen sujui oikein hyvin. Jo Bangkokin kentällä alkoi hymyilyttää, kun kiinalaiset yrittivät ryysätä ohi tsekkauksessa. Jep, kotiin ollaan menossa mekin, sinne vain jonon perälle. Onneksi lentokentän henkilökunta ohjeisti rynnivät kiinalaiset siistiin jonoon, meidän taakse ;) Bangkokin kentällä meillä oli mukavasti aikaa tehdä myös ostoksia. Ostimme Emman kanssa Fazerin suklaata ja ensimmäiset suklaat oli ihan pakko korkata jo koneessa.

Lensimme kotiin China Eastern -lentoyhtiöllä ja muutaman hämmentävän huomion tein koneessa. Ensinnäkin, jotkut ihmiset istuivat koko lennon ajan (4 tuntia) toppatakit päällä ja laukku sylissä. Toiseksi, penkkejä ei saanut makuuasentoon kaikissa istuimissa. Kolmanneksi koneessa näytettiin kaikille elokuvana kunnon kauhuelokuva, jossa merestä nousee iso anakonda, joka pitkän taistelun jälkeen onnistuu syömään yhden lapsen. Tämän jälkeen lapsen äiti hyppäsi veteen ja myös hänet syötiin. Sen jälkeen syötiin vielä monta muuta kyläläistä. Oikeasti järkytyin elokuvasta todella paljon, enkä voi ymmärtää, että se näytettiin koneessa, jossa oli myös paljon lapsia. Onneksi Onni ja Emma olivat uppoutuneita omiin ohjelmiinsa, eivätkä huomanneet koneen elokuvaa. Viimeinen huomio oli, että koneessa sammutettiin kaikki valot, siis oikeasti kaikki, kun ruokailu oli ohi. Kello oli neljä iltapäivällä, mutta valot sammutettiin, jotta matkustajat saisivat nukkua. No kiinalaisethan nukkuvat aina ja missä tahansa, mutta että neljän tunnin alkuillan lennolla sammutetaan valot on jo älytöntä minun mielestä. 

Mutta kuten sanoin, kiva oli palata ja pystyin taas jatkamaan päähäni jämähtäneitä hokemia xie xie (kiitos) ja Ni Hao (hei). Niitä kun saa sanoa täällä jatkuvasti. Hauskasti huomasin sanovani näitä myös Thaimaassa tarjoilijoille ja muulle hotellin henkilökunnalle, siellä kun on tapana tervehtiä kaikkia ja koko ajan. Joten älkää ihmetelkö jos maaliskuussa Suomessa käydessäni höpöttelen jotain kiinaksi...

Shanghaissa meidät vastaanotti kylmä ilma ja siis oikeasti kylmä ilma (mittari oli varmasti nollassa tai jotain sinne päin), saasteen täyttämä ilma sekä tietysti oma autokuskimme Mr. Wang, joka oli meitä vastassa lentokentällä. Kotona taas vastassa oli kylmä talo. Asunnossa oli 15 astetta lämmintä!! Ei muuta kuin lämmitys äkkiä päälle ja villasukat jalkaan. Lapsia asunnon kylmyys ei haitannut, sillä tiedossa oli jännittäviä yllätyksiä...joulupukin tuomat lahjat!

Sekä serkuilta Suomesta tullut joulupaketti.

Myös muutama joulukortti oli löytänyt tiensä meille. Kiitos näistä!!

Lasten tutkiessa omia lahjojaan, tutkin minäkin omaa pakettiani - koulukirjat Suomesta olivat saapuneet.

Tämän jälkeen siirryin matkalaukkujen tyhjentämiseen ja pyykkikasa olikin melkoinen. Onneksi Conny oli tulossa seuraavana päivänä. 

Tänään aamulla olikin sitten paljon tehtävää, sillä jääkaappi oli tyhjä ja myös ulkonäköä piti kohentaa matkan jäljiltä. 

Ensimmäiseksi oli vuorossa manikyyri. Menimme lähiostarille. Matkalla manikyyriin huomasin, että talvi on saapunut Shanghaihin. Joistakin puista on kaikki lehdet tippuneet ja ihmisillä on toppatakit päällä. Lapset bongasivat ostarin lammen, joka oli aavistuksen jäässä. Suuri innostus valtasi lapset. Sataako kohta lunta?  Päästäänkö luistelemaan?  Totesin, että näin ei ikävä kyllä tule käymään. Lunta voi tulla vähän, mutta luistelemaan ei päästä. 

Tänään oli Emman ensimmäinen kerta manikyyrissä. Hänen kyntensä lakattiin hänen itsensä valitsemalla lakalla ja myös varpaankynnet maalattiin. 

Myös äidin kynnet laitettiin.

Värivalintamme Emman kanssa ovat vielä hyvin erilaiset. Emman jo suunnitellessa seuraaviksi väreiksi oranssia, keltaista ja vihreää...

Siniset varpaankynnet

Pinkit kynnet ja perhostatuointi 

Manikyyristä tullessani iloitsin taas Kiinan hintatasoa. Emman ja minun kynsihoidot maksoivat yhteensä 300 RMB:tä (n. 36 euroa). Toki voin sanoa, että manikyyrin taso ei yllä lähellekään Nailpointin Heidiä <3. Manikyyrin jälkeen vein lapset hiustenleikkuuseen, lasku 200 RMB (n. 24 euroa kahdelta lapselta). Kummankin hiukset pestiin myös ensimmäisen kerran kampaajalla ja se oli jännää. Emmalla hiustenleikkuusta oli jo lähes 8 kuukautta, joten nyt oli korkea aika tasoittaa ja hieman lyhentää tukkaa. Itse hän pelkäsi, että hiuksia lyhennetään liikaa, mutta vakuutin, että vielä jää hyvinkin pitkät hiukset. 

Kauneustuokioiden jälkeen kävimme vielä lounaalla ja ruokakaupassa. Illalla tein lapsille makaronilaatikkoa ja kävin piiiitkästä aikaa kuntosalilla. Juoksin tunnin juoksumatolla ja hyvin sujui treeni tauosta huolimatta. Meidän Klubitalo on vihdoinkin avattu ja kuntosali on nyt minua siis vieläkin lähempänä. Esittelen klubitalon teille pian.

Kylläpä on taas kiva olla Shanghaissa!