Sivut

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Tauon paikka

Opiskelua on vielä vajaa viikko jäljellä ja kisaväsymys alkaa jo tuntua. Suoritan parhaillaan Kauppatieteiden opinnoista johtamisen kurssia ja anteeksi nyt vaan, mutta kyllä on kuiva kurssi. Hohhoijaa! Mitään AHAA-elämyksiä en ole kurssin aikana kokenut ja lukeminen on ollut erittäin tuskaista. Alkaa heti väsyttämään, kun avaan tenttikirjan. Tentti on ensi viikolla, mutta sitä ennen pitää tehdä 3500 sanan mittainen essee aiheesta johtaminen. Kuulostaa kivalta, eikö? Olen tällä hetkellä kirjoittamisessa sivulla 6 ja kasassa on 1500 sanaa...Yli puolet on siis vielä edessä. No onneksi olen aina ollut hyvä analysointitehtävissä ja pohdinnoissa, joten kirjoittaminen on sujunut hyvin ja aika kermaista tekstiä on tullut kirjoitettua, eiköhän opettajakin tykkää ;) Aihe on myös tavallaan tuttu ja peilaan koko tehtävää edelliseen työpaikkaani Suomessa. Sieltä jos mistä olen saanut aivan mahtavia esimerkkejä tehtävääni, että terveisiä vain ex-työpaikkaani Suomessa...

Tänään oli kuitenkin aivan pakko päästä tuulettamaan aivoja ja päätin lähteä vähän kaupungille. Aamulla kävin ensin vetämässä tunnin Spinning-treenin ja sen jälkeen lähdin Nanjing Roadille, jossa en olekaan käynyt pitkään aikaan. Ilma oli aivan ihana, +15 astetta ja aurinko paistoi, no saastelukema oli kuitenkin jotain 170 eli bù hao (ei hyvä). Mutta siitä huolimatta kevät taitaa kuitenkin tehdä tuloaan Shanghaihin.

Nanjing road
Lähestyvä kiinalainen uusi vuosi näkyy jo katukuvassa ja ostareilla.



Kävin myös pitkästä aikaa Forever 21:ssä. Ja tälläkään kertaa ei tyhjin käsin tarvinnut kaupasta lähteä. Löysin juuri sen mitä lähdin hakemaankiin, mustan mekon.


Nanjing Roadin jälkeen suunnistin Super Brand-ostarille. Oli pakko saada lounasta ja niinpä päätin mennä lounaalle suosikkiravintolaani, Sproutworksiin. Nam, lounas oli herkullinen ja terveellinen!

Pinaattisalaatti ja kanaa. Juomana pinaatti & Kale mehu.
Sopivasti Sproutworksin vieressä on Starbucks, josta hain itselleni Latten.


Ostarilla kävin muutamassa kaupassa ja löysin myös ne mitä sieltä lähdin hakemaankin. Viimeinen etappi oli Super Brand-ostarin vieressä oleva IFC-ostari. Täällä myydään vain kalliita merkkitavaroita ja sitten tietenkin Nespresso-kahvikapseleita! Kyllä vain, enää ei tarvitse lähteä Puxin puolelle Grand Gatewayn ostarille, vaan saamme kahvimme lähempää. Ja koska kahvit olivat lopussa niin sinne. Matkalla ihailin Lujiazuin pilvenpiirtäjiä...

Siellä se Vesankin toimisto on...vasemmanpuoleissa tornissa...


Paddington karhun vierailu Shanghaissa senkun jatkuu...


Ja lopultakin, pienen etsinnän jälkeen, löysin kahvikaupan.


Ostosterapian jälkeen jaksaa taas opiskella. Jospa saisi huomenna sen loput 2500 sanaa kirjoitettua...

Ja by the way...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti