Sivut

maanantai 5. tammikuuta 2015

Loma Filippiineillä - Osa 1

Tämä on Loma Filippiineillä kuvasarjan ensimmäinen osa. Joululomamme Filippiineillä jatkui vesipuistoilun jälkeen Mactan Shangri-La-hotellissa, Lapu-Lapun kaupungissa. Kun pääsimme tänne, tuntui kuin lomamme olisi vasta alkanut. Vesipuisto ja Jpark-hotelli oli niin kaukana tästä kauneudesta. Hotelli oli monelta osin kunnostettu ja huoneet olivat todella siistit ja nykyaikaiset, toisin kuin olimme kuulleet. Myös hotellin aula oli juuri hiljattain kokonaan kunnostettu, aulabaari aukesi vasta jouluaattona. Hotellialue oli iso ja erittäin turvallinen. Hotellien porteilla oli tiukat vartioinnit ja pommikoirat kävivät taksit ja kaikki autot lävitse. Myös tässä hotellissa oli paljon korealaisia ja japanilaisia, mutta myös todella paljon länsimaalaisia. Amerikkalaisia suurin osa, mutta kuulimme puhuttavan myös Ruotsia (tai Norjaa), Tanskaa, Venäjää (onneksi venäläisiä oli vähän), Saksaa, Ranskaa ja yllätys yllätys Suomea! Sattumalta täällä oli myös toinen suomalainen perhe, joilla oli yksi lapsi, Emman ikäinen tyttö. Emman riemu tästä ystävästä oli valtaisa ja yhteiset lomapäivät sujuivatkin niin uima-altailla, rantaleikeissä kuin hotellin leikkipaikassa. Emmalla oli myös hotellissa toinen kaveri. Ennen suomalaisen kaverin tuloa, Emma leikki kolme päivää korealaisen tytön kanssa. Onnilla oli niinikään puuhaa jos jonkinlaista. Hän ui ja leikki poikien kanssa vesipyssyillä ja lisäksi Onni pelasi lähes päivittäin erään työntekijän kanssa Shakkia. Shakinpeluusta Onni innostui kovasti ja nyt onkin sitten edessä Shakkilaudan osto.

Puuhaa oli siis lapsille jos jonkinlaista. Me Vesan kanssa vain löhöilimme ja luimme. Hotellissa oli hyvin helppoa olla, kun alueella oli monta ravintolaa. Kieltämättä loppua kohden hotellin ruoka rupesi jo kyllästyttämään, olimmehan siellä kuitenkin 10 päivää! Kerran kävimme hotellin ulkopuolella syömässä, kuulemma saaren parhaassa ravintolassa...No Vesa sai sieltä ruokamyrkytyksen, joten se siitä, pysyimme hotellialueella. Muutenkaan Lapu-Lapu ei ollut sellainen paikka, että olisi kauheasti huvittanut hotellin ulkopuolelle mennä. Kaupungissa on kuulemma muutama ostoskeskus, mutta ostarit eivät kuuluneet lomasuunnitelmiimme. Kaikkialla näkyi ränsistyneitä taloja, köyhyyttä, lapsia leikkimässä tienvarsilla ilman kenkiä olemattomilla leluilla. Jos olisimme olleet Vesan kanssa kahdestaan matkalla olisimme voineetkin lähteä ehkä saarta kiertelemään, mutta lasten kanssa se ei tullut kuuloonkaan. Olemme käyneet jokunen vuosi sitten Tansaniassa ja se mitä täällä näimme ihmisten elinoloista oli hyvin samanlaista kuin mitä näimme Tansaniassa. Filippiineillä on usein maanjäristyksiä ja saaret sijaitsevat myös trooppisten hirmumyrskyjen reitillä. Ihmiset joutuvat monta kertaa rakentamaan kaiken alusta myrskyn tai maanjäristyksen tuhotessa kodin. Filippiineillä on myös erittäin korkea työttömyys ja ehkä juuri siksi ulkomailla työskenteleekin miljoonia Filippiiniläisiä. 

Meidän Filippiineillä ollessa ei maanjäristyksiä tullut, mutta trooppinen hirmumyrsky kylläkin. Me saimme osaksemme onneksi vain rippeet myrskystä. Kovemmin myrsky iski kuulemma Boracaylle ja sen vieressä oleville saarille. Meillä oli oikein onnistunut ja ihana matka, mutta mitään lähtemätöntä vaikutusta Filippiinit ei meihin tehnyt. Ruokakulttuuri on Filippiineillä olematonta ja myöskään siellä ei ole juuri mitään nähtävää. Sukelluksesta ja snorkkailusta kiinnostuneille Filippiinit on kuulemma hieno paikka. Filippiinit ei ollut pettymys, koska odotukseni olivat hyvin neutraalit. Emme silti usko enää tänne matkustavamme. Kiitos, yksi kerta riitti. Mutta tämä oli vain meidän mielipiteemme, joku muu voi ajatella toisin. Mutta kaiken kaikkiaan matkamme oli ihana, lämmin, aurinkoinen (paria sadepäivää lukuunottamatta) ja täynnä yhdessäoloa perheen kanssa, juuri sitä mitä lähdimme hakemaan eli erittäin onnistunut siltä osin! Ja olihan tämä Shangri-La hotelli kaunis, vai mitä mieltä olette?

Nautinnollista sohvamatkailua!

Bussin ikkunasta kuvasin katuja.







Ja sitten itse hotellialueelle...


Näkymä hotellihuoneemme parvekkeelta.
















Lomatytöt
 

Aamu









Emma leikkii korealaisen ystävänsä kanssa.

Ja suomalaisen kaverin kanssa supistaan "tyttöjen juttuja".
 Lapsille oli hotellissa todella paljon ohjelmaa. Lastenleikkipaikka oli auki klo 9-22. Onni ja Emma viettivät täällä todella paljon aikaa...






Päivittäin oli myös lukuisia askartelutuokioita, joihin Emma osallistui hyvin mielellään. Tässä maalataan paitaa.



Onni pelasi shakkia joka päivä.
Pelihallissa piti käydä myös usein.
"Surinasussu"
Hotellin maskotti Polly viihdytti lapsia päivittäin.
Akrobatiaa...
Taikuri...


Selfiekepin avulla kuvan saa vaikka keinussa...
Minigolfrata ja takana pieni golfkenttä









Tällainen matelija tuli vastaan...

Hotellin sisäpiha



Ensimmäinen hotelli, jossa on tarjolla pyykinpesuainetta! Tuli kuin tilauksesta...

Seuraavassa päivityksessä lisää lomatunnelmia...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti