Sivut

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Vieraat Shanghaissa

Ystäväperheemme, Emman kummit lapsineen saapuivat perjantaina vieraaksemme Shanghaihin. Pieniä vieraita varten hommattiin pari Kiinan yllätystä ja laitettiin sängyt valmiiksi.




Perheen pienimmälle ostin myös oman tervetuliaislahjan...



Perjantaipäivä kului pitkälti lepäillen, sillä matkaajat eivät olleet juuri nukkuneet koneessa. Illaksi saimme heidät kuitenkin ylös sängyistä Pizzaperjantain viettoon.



Minä pääsin pitkästä aikaa nuuskuttamaan ihanaa vauvaa. Voi että miten voi olla pieni ihminen ihana!





Ja ruokaakin tuli pikkuiselle mukaan toivottavasti riittävästi...


Lauantaina kävimme kävelemässä Lujiazuissa, joen varrella. Sää oli todella kaunis ja lämmin, ihana kevät!!



























Bongasimme hääseurueen.



Kävimme lounaalla joen varrella olleessa Thaimaalaisessa ravintolassa.




Kävelyn ja lounaan jälkeen suunnistin vielä ystäväni kanssa shoppailemaan Super Brand -ostarille.



Illalla kävelimme Clubitalolle ja lapset saivat leikkiä hetken leikkihuoneessa.




Lasten leikkiessä minä kävin läpi päivän aikana ottamiani kuvia.


Illalla miehet lähtivät kaiketi hyvin ansaitulle iltavapaalle ja me ystäväni kanssa jäimme kotiin lasten kanssa. Lasten mentyä nukkumaan, katsoimme perjantaisen The Voice of Finland -jakson ja herkuttelimme.


Tänään sunnuntaina olikin vuorossa brunssi Shangri-La:n Yi Cafessa. Ruoka oli todella hyvää ja juomatarjoilukin pelasi. 






Lapset keskittyivät lähinnä jälkiruokiin.




Tulihan niitä jälkiruokia itsekin maistettua...



Tytöt brunssilla.



Ja otin taas tuntumaa vauvanhoitoon :) Ja nyt moni varmaan luulee, että minulla on vauvakuume. Voin kuitenkin vakuuttaa, että näin ei ole. Kiva niitä on hoitaa ja palauttaa oikealle omistajalle. 



Brunssin jälkeen kävelimme vielä Oriental Pearl Towerin suuntaan.





Koska eilinen shoppailumme jäi aika lyhyeksi, jäimme ystäväni kanssa vielä hetkeksi kauppoja kiertämään...ja kävimme kuohuviinillä.



Ei pöllömpi viikonloppu :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti