Sivut

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Kiinamuotia

Kuluneella viikolla Emmalla oli kahdet kuvaukset. Tiistaina ja torstaina kuvattiin Kinder Spielen vaatteita. Tämä kuvaus tehtiin suoraan asiakkaalle siis ilman mallitoimistoa. Yhdissä kuvauksissa annoin heille minun yhteystiedot, kun he niitä pyysivät (vaikka se ei ole sallittua, tuhma minä!) ja niinpä he soittavat aina suoraan minulle, kun haluavat Emman kuvauksiin. Rahakorvauksen lisäksi Emma saa aina valita kuvattavista vaatteista mitä haluaa itselleen. Nyt Emma valitsi nämä vaatteet.



























Tänä viikonloppuna oli Emmalla viimeiset mallikuvaukset ennen kesälomaa ja yllättäen paikan päällä myös Onni värvättiin kuvauksiin. Kuvattavat vaatteet olivat Nickie -merkkisiä ja ne tulevat myyntiin Taobaon kautta (Kiinan suurin nettikauppa). Kuvauksissa oli nyt myös paljon muita lapsia ja se tekikin kuvauksista erityisen hauskat, kun sai kuvaustauoilla leikkiä kavereiden kanssa. Myös meillä lasten vanhemmilla oli kivaa jutella keskenämme mm. Shanghaissa asumisesta, tulevasta kesästä ja kuvauksista. Kaikki yhdessä kannustimme kaikkien lapsia. Parissa päivässä on WeChattiin (Kiinan typistetty oma versio Facebookista) tullut uusia kaveripyyntöjä. Hauskaa ;)

Tämän viikonlopun kuvaukset olivat kyllä erityisen kivat. Lapset "stailattiin" hauskasti ja vaatteet olivat englantilaistyylisiä. Osa oli hyvinkin kauniita, mutta osa oli hyvin kiinalaisia. Luulenpa silti, että kesän jälkeen käyn Taobaossa ostamassa muutaman Onnin ja Emman päällä olleen vaatteen.

Mitä mieltä olet kiinamuodista? 

Kuvauspäivä yksi:


























Kuvauspäivä kaksi:










Kuvaustauolla puhallettiin saippuakuplia










Kuvaustauolla äidin kanssa





Studiolla olleet kissat kiinnostivat lapsia


Nyt pidetään kuvauksista muutama kuukausi taukoa ja kuvataan vain iloisia tapahtumia Suomessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti